Yksikönjohtajien helmikuu käynnistyi tutustumismatkalla Hollantiin. Matkan tavoitteena oli saada oppia ja ideoita tiimitoiminnan kehittämiseen Luovissa. Mielenkiinnon kohteenamme oli sekä työntekijätiimien johtaminen että opiskelijoiden valmentaminen oppimaan tiimeissä. Ajattelimme, että meillä olisi opittavaa hollantilaisten tavasta tukea yhteisöllisyyttä sekä yhteiskunnassa että oppilaitoksissa. Myös erilaisten yhteisöllisyyttä ja tiimityötä tukevien työ- ja oppimisympäristöjen näkemistä odotimme innolla, sillä uudet ideat tilasuunnitteluunkin olivat tervetulleita.
Maanantaina 3.2. matkasimme kukin omasta kaupungistamme Helsinki-Vantaalle. Kentällä saimme iloisen matkaporukan kasaan. Mukana matkassa oli yksikönjohtaja jokaisesta Luovin yksiköstä: Merja Oulusta, Tarja Muhokselta, Riitta Alavudelta, Eveliina Liperistä, Riitta Tampereelta ja Jussi Helsingistä. Matkaseuranamme oli myös koulutustoiminnan johtaja Seija sekä ravintolatoimenpäällikkö Marika.
Helsinki-Vantaalta matkamme jatkui kohti iloista Amsterdamia. Varsin nopean lentopyrähdyksen jälkeen saavuimme illan jo hämärryttyä sateiseen Amsterdamiin. Ensimmäisen illan ohjelmassa oli etsiytyä hotelille ja suunnitella matkareitit tulevien päivien vierailukohteisiin, jotka olivat Sterren College Haarlemissa, Landstede MBO Zwollessa sekä Amersfoort MBO Amersfoortissa.
Tiistaina 4.2. oli ensimmäinen oppilaitosvierailumme. Pääsimme tutustumaan Sterren Gollegeen Haarlemissa. Sää oli sateinen ja tuulinen. Siitä huolimatta kävelimme reippaasti hotellilta rautatieasemalle.
Matkan yhteenä aiheena oli tutustuminen tilaratkaisuihin. Vaikka rakennus ei ollut ihan uusi, valoa ja avaruutta portaiden hyödyntämistä näkyi täälläkin. Osittain olivat päätyneet rakentamaan jälkeenpäin väliseiniä tietyissä isoissa tiloissa.
Sterren Gollege oli VMBO-tason oppilaitos. Oppilaat olivat 12-17- vuotiaita, heitä oli 500. Oppilasmäärä oli kasvamassa koulujen yhdistymisen myötä. Opiskelu on ammatillisesti suuntautunutta ( ”pre-vocational secondary education”) ja ohjasi oppilaita kohti ammatillista koulutusta, työelämää ja yhteiskunnan jäseneksi. Oppilailla on Hollannissa mahdollisuus erilaisiin koulutuspolkuihin (kuva).
Hollannissa koulutuksen laatua tarkastellaan oppimistuloksilla ja siellä järjestetään valtakunnallisia kokeita. Näiden koetulosten perusteella oppilaitokset rankattiin valtakunnallisesti paremmuusjärjestykseen. Sterren Gollege oli nykyisen rehtorin aikana kovasti nostanut sijoitustaan.
Oppilaista osa tuli eri kulttuuritaustoista. Erityisopetus painottui kielellisiin ja matemaattisiin haasteisiin.
Tarkemmin voit tutustua oppilaitoksen koulutustarjontaan tämän linkin kautta
https://www.sterrencollege.nl/onze-school/de-profielen/
Keskiviikkona vierailimme Landstede MBO Zwollessa, joka sijaitsi noin tunnin junamatkan päässä.
Oppilaitoksessa oli yli 1500 opiskelijaa aloina mm. Hoitotyö, media, tanssi. Kierroksella tutustuimme avoimiin ja monikäyttöisiin oppimisympäristöihin. Henkilöstön taukotilat olivat ison aulan yhteydessä ja lähes kaikki työhuoneet, luokat, neuvottelutilat ja jopa liikuntasali olivat lasiseinin varustetut.
Oppilaitoksessa toimittiin tiimimallilla ja tiimeillä oli koko oppilaitosta koskevia erityistehtäviä esim. jollain tiimillä oli markkinointiin liittyviä tehtäviä ja järjestelyjä, joillakin tiimeillä kokeisiin ja tuloksiin liittyviä tehtäviä. Hollannin koulutusjärjestelmässä kokeet/tentit ovat merkittävässä asemassa kun oppilaitoksia pisteytetään koetulosten perusteella.
Iltapäiväksi vaihdoimme taasen junalla matkaten reissun uusimpiin oppilaitostiloihin Amersfoortiin. Oppilaitoksella oli rakennuksia useammassa eri osoitteessa ja kävelimme tietenkin lähimpään osoitteeseen huomataksemme, ettei navigointi ollut oikein onnistunut. Pienen odottelun jälkeen sovitut esittelijät porhalsivat paikalle ja kuulimme tiimien toiminnasta. Tiimit kokoontuivat viikoittain ja myös ilman tiiminvetäjää. Tiimi sopi keskenään vaihtuvista puheenjohtaja sekä sihteeripesteistä. Tiimejä oli muodostettu myös asiakeskeisesti, jolloin tietyt tiimit ohjasivat koko oppilaitoksen läpi meneviä teemoja.
Koska olimme oppilaitoksen vanhemmassa talossa ja tarkoitus oli nähdä uutta rakennuskantaa tarjouduimme kävelemään kaupungin läpi oikeaan osoitteeseen. Kävely todellakin kannatti ja pääsimme ihastelemaan uutta rakennusta jälleen lasipintoineen ja avarine ratkaisuineen. Tilat olivat korkeamman asteen opiskelijoiden ja ammattiin opiskelevien nuorten yhteiskäytöstä, mutta nopeasti nuoret olivat yhteiseloon tiloissa sopeutuneet.
Oppilaitoksessa toimi mm. Kampaamo- ja kosmetologiyritykset, joissa opiskelijat pääsivät tekemään harjoitustöitä oikeille asiakkaille ja näkemään muutenkin yrityksen koko toimintaketjun asiakkaan vastaanotosta maksutapahtumaan.
Pitkän päivän päätteeksi ihastelimme kaunista kanavakaupunkia ja lepuutimme jalkojamme idyllisessä pizzeriassa. Mainittakoon, että kävelyä tälle päivälle tuli reippaat 15 km.
Torstaina 6.2. oli kotiinpaluupäivä. Koska lentomme lähti vasta illalla, hyödynsimme päivän ja yhteisen ajan yksikönjohtajien kokoukseen. Kävimme dialogia siitä, mitä olimme matkalla oppineet ja mitä viemme reissusta mukanamme arkeen. Lisäksi pureuduimme tulevaisuuden näkymiin ja pedagogisen kehittämisen ajankohtaisiin asioihin.