Kahden viikon työelämäjakso Windhoekissa, Namibiassa 7.-23.9.2019
Maanantaina ja tiistaina (16.-17.9.) suunnittelin englannintunnit. Miss B huomasi, miten tärkeää on jakaa isot ryhmät pienemmiksi. Kaikki opiskelijat pääsevät paremmin osallistumaan. Ostin kaupasta sanomalehtiä opetusmateriaaliksi. Windhoekissa ilmestyy seitsemän erilaista englanninkielistä sanomalehteä.
Maanantain lukujärjestys:
8.00 – 10.00 yhdistetty hitsaus + varhaiskasvatus A-ryhmä
11.00 – 13.00 putkimiehet
Tiistain lukujärjestys:
8.00 – 10.00 sähköala
11.00 – 13.00 auto A
Jaoin opiskelijat kahteen ryhmään. Puolet opiskelijoista oli luokassa kirjoittamassa Namibiasta. Pyysin heitä kirjoittamaan suomalaisille opiskelijoille ja kertomaan omasta maastaan.
Puolet opiskelijoista oli samaan aikaa eri paikassa lukemassa sanomalehtiä. Tehtävänä oli tutkia lehteä yhdessä, valita artikkeli ja esitellä se koko luokalle.
Kuvissa on sähköalan opiskelijoita.
Heillä on oma luokka, jossa pystyimme hienosti käymään artikkeleita läpi.
Ensin luettiin.
Sitten esiteltiin artikkeli muille.
Auto-opiskelijoilla ei ole omaa luokkaa.
Puolet ryhmästä vei tuolit keskeneräiseen koulurakennukseen, jossa istuimme.
Ryhmässä oli opiskelijoita, jotka eivät halunneet nousta ylös puhumaan.
Istuimmekin sitten ringissä ja jokainen sai esitellä artikkelinsa omalta paikaltaan.
Opiskelijat olivat kiinnostuneita sanomalehtitehtävästä ja valitsivat monenlaisia artikkeleita. Minun piti kuitenkin ensin selittää heille, mikä on artikkeli. Osa olisi valinnut esiteltäväksi mainoksen tai ilmoituksen. Eniten huomiota herätti iso liikenneuutinen. Viikonloppuna oli liikenteessä kuollut 23 ihmistä yhdessä onnettomuudessa, kun täyteen pakattu pikkubussi oli ajanut kolarin. Taloudesta keskusteltiin, kuten myös jalkapallosta (moni pojista tiesi, kuka on Teemu Pukki). Artikkelit ”Kuinka paljon vettä sinun pitäisi juoda päivässä” ja ”Mugabe, sankari vai nolla” olivat monella myös esillä. Kotiväkivaltauutisia sekä lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta väkivallasta kertovia uutisia valittiin. Eräät opiskelijat valitsivat uutisen vauvasta, joka oli jätetty valvomatta. Rotta oli käynyt vauvan kimppuun. Vauva oli joutunut sairaalaan ja vanhemmat saaneet syytteen. Joku oli valinnut myös uutisen amerikkalaisesta, joka oli maksanut hallitukselle paljon rahaa, että sai ampua harvinaisen mustan sarvikuonon.
Kirjoitukset Namibiasta olivat hienoja. Niistä näkyi selvästi ylpeys omasta maasta. Melkein jokainen kirjoitus alkoi kansallislaulun sanoilla ”Namibia, my country, my pride”. Tulee olemaan mukavaa lukea tekstejä omien opiskelijoiden kanssa englannin tunneilla kotona.
Auto-opiskelijatkin halusivat kanssani valokuvaan.
Keskiviikkona kävimme tutustumassa myös ihan erilaiseen maailmaan. Kävimme lounaalla hienossa kalaravintolassa Cape Town Fish Marketissa, jonka omistaa suomalainen Sirkka Messerli yhdessä sveitsiläisen aviomiehensä kanssa. Hän lupautui vastaanottamaan suomalaisia opiskelijoita ravintolaansa työpaikalla oppimisjaksoille.
Sirkka Messerli, kokit ja Sami (Sedun sähköopettaja).
Sushi-kokit.
KESKIVIIKKO 18.9.2019
Aamulla minulla ja Samilla, SEDUn sähköopettajalla, oli ensimmäiseksi tapaaminen koulun johtaja Nelson Pradan kanssa. Hän pyysi apuamme hankehakemuksen täyttämisessä. Viime viikolla olin Nelsonin kanssa Suomen suurlähetystön tapaamisessa, jossa esiteltiin mahdollisuuksia hakea hankerahoitusta Suomen ulkoministeriöstä. Nelson halusi tietää, mikä on suomalaisten mielestä tärkeää ja mitä pitää erityisesti korostaa hakemuksessa. Onnea Nelsonille, toivottavasti hän saa hakemansa rahoituksen matematiikan opetuksen kehittämiseen. Matematiikka ja englanti ovat aineita, joissa opiskelijat usein epäonnistuvat loppukokeissa.
Tämä reipas talonmies piti paikat kunnossa ja avasi portteja autoille ja ihmisille.
Olin hetkisen myös seuraamassa Lucrezia-matematiikanopettajan piirustustuntia.
Tässä putkimiehet jäljentävät työkalujen kuvia paperille.
Osallistuin myös HIV-oppitunnille. Jokaisella ryhmällä on kaksi tuntia viikossa seksuaalivalistusta ja HIV-opetusta. HIV ja Aids ovat Namibiassa iso ongelma. Sain opettaja Websteriltä materiaalia kotiin viemisiksi.
Webster on hyvä opettaja.
Ennen lounasta lähdin Miss B:n ja Kayecin työntekijän Dachsin kanssa koulun autolla ”Silvertowniin”, Goreangabin slummialueelle. Silvertown-nimi johtuu siitä, että hökkelit on rakennettu hopeanhohtoisista metallilevyistä. Niissä on yksi tai kaksi huonetta, jossa koko perhe nukkuu. Kaupunki on rakentanut muutaman vesipisteen alueelle sen jälkeen, kun vatsatautiepidemia oli muutama vuosi sitten levinnyt joka puolelle. Ihmiset joutuvat silti edelleen hakemaan veden pitkien matkojen päästä. Asumukset ovat laittomia, ihmiset ovat vaan pystyttäneet hökkelinsä sinne, missä tilaa on ollut. Lapset käyvät koulua ja monet vanhemmat myös töissä, pieniä kioskeja ja muita yrityksiä on perustettu alueelle. Moni Kayecin opiskelija asuu myös Goreangabissa. He kävelevät kouluun joka päivä. Köyhät ihmiset muuttavat kaupunkiin maaseudulta kuivuutta pakoon paremman elämän toivossa, mutta joutuvat asumaan näissä hökkeleissä. Miss B kertoi, että hän haluaisi auttaa täällä asuvia lapsia ja nuoria näkemään toivoa tulevaisuudessa. Hän halusi päästä auttamaan heitä pois slummista parempaan elämään.
Tässä on vessa. Pelkkä reikä maassa.
Ei pääse käsiä pesemään.
Goreangabista menimme tutustumaan päiväkotiin. Päiväkoti toimi päiväkodin johtajan kotona yhdessä huoneessa. Lapsia oli kirjoilla 34, mutta paikalla alle 20. Osa lapsista odotteli hakijaa eteisessä, osa oli päiväunilla. Tilat olivat vaatimattomat. Talossa oli kuitenkin juokseva vesi. Vessa oli ulkona. Talossa oli päiväkotihuoneen lisäksi myös olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta oman perheen käytössä. Kotona asui vielä nuorin poika. Päiväkodin johtaja oli Kayecin sähköopettaja Hilman äiti. Hilma olikin ollut jo äitiinsä yhteydessä ja oli kysynyt, sopiko meidän mennä tutustumiskäynnille. Omniasta on tulossa tammikuussa lähihoitajaopiskelijoita opettajansa kanssa Windhoekkiin. Matka kuuluu samaan Go Global -hankkeeseen, jossa mekin tänne matkustimme. Hilman äiti toivotti suomalaiset tervetulleiksi päiväkotiinsa.
Miss B päiväkodin pihalla.
Lapsia vähän jännitti.
Sami ja Hilman äiti, päiväkodin johtaja.
TORSTAI 19.9.2019
Tämä oli meidän viimeinen päivämme Kayecissa. Aamunavauksessa meille laulettiin jäähyväislaulu.
Aamulla olin mukana varhaiskasvatusryhmän tunneilla. Opettaja Else oli toiminut jo kauan opettajana. Hän oli suunnitellut tuntinsa hienosti ja monipuolisesti.
Hän oli jakanut opiskelijat kahteen ryhmään, koska monet opiskelijoista kävivät töissä ja näin he pystyivät myös käymään koulua. Ensimmäinen ryhmä oli koulussa klo 8-12, toinen ryhmä klo 12-16. Hänellä oli yhdellä tunnilla apuopettajana Kayecin käynyt nuori nainen, joka opiskeli nyt yliopistossa taloustiedettä ja oli kertomassa opiskelijoille yrittäjyydestä. Else kertoi työskennelleensä 13 vuotta erityislasten koulussa ja ilahtui kovasti , kun kerroin hänelle Luovista.
Toin pelin tuliaiseksi.
Ennen lounasta ajeltiin ompeluopettaja Herminen ja Miss B:n kanssa kangaskauppaan Chinatowniin. Kiinalaiset omistavat Windhoekissa (ja monessa muussakin Afrikan maassa) isoja alueita. Kiinalaiset maahanmuuttajat asuvat Chinatownissa kauppojensa yläkerroksessa. Miss B kertoi että kiinalaiset pysyttelevät omissa oloissaan, lapset käyvät kotikoulua. Paikallinen peruskoulu Chinatownin lähellä on ilmeisesti aloittamassa kiinankielistä opetusta.
Ostin itselleni kankaita kotiin vietäväksi.
Grillikauppias Chinatownissa.
Kauppias on rakentanut grillinsä vanhoihin ostoskärryihin.
Matkalla takaisin Kayeciin pysäytimme auton Martti Ahtisaari -koulun edustalle, koska halusin ottaa kuvan porista. Hermine sanoi, että voisimme mennä tapaamaan hänen tätiään, joka on koululla opettajana. Loppujen lopuksi tapasimme myös nuoren naisopettajan, joka oli lähdössä Helsinkiin ensi viikolla ja koulun rehtorin Romanus M Garoebin, joka esitteli minulle valokuvia suomalaisista, ohjasi toimistoonsa ja antoi käyntikorttinsa. Lupasin lähettää hänelle sähköpostia ja kertoa Luovista.
Kuvassa vasemmalla Herminen täti.
Keskellä oleva nuori nainen oli lähdössä pian Helsinkiin.
Koulun rehtori Romanus M Garoeb.
Lounaalle lähdettiin perinteiseen ravintolaan nimeltä Xwama. Koulun johtaja Nelson tarjosi lounaan minulle, Samille sekä Nangololle ja Miss B:lle, joiden kanssa olimme työskennelleet kaksi viikkoa. Söimme alkupalaksi kapanaa (mausteista grillattua naudanlihaa). Pääruuaksi marathon chicken (vapaana kasvanut kana) pilkottuna isompiin kappaleisiin. Lihassa oli mukana luut ja koivet. Kana on marinoitu ja keitetty. Kanan kanssa syötiin maissijauhoista leivottuja kakkaroita. Ruoka syötiin käsin. Ennen ruokailua tarjoilijatyttö kaatoi kannusta lämmintä saippuavettä käsille. Ruoka oli Oshiwambo-heimon perinneruokaa. Sähköopettaja Nangolo on oshiwambo, joten hän opetti meille turisteille, miten ruuan kanssa piti toimia. Oshiwambot ovat Namibian suurin heimo, puolet namibialaisista kuuluu tähän heimoon.
Alkupalaksi tarjoiltu kapana oli mausteista ja hyvää.
Lounaan jälkeen jätimme jäähyväiset Nelsonille, Miss B:lle ja Nangololle. Toivottavasti tapaamme vielä joskus. Perjantaina meillä on tapaaminen suurlähetystössä projektipäällikkö Topias Tammisen kanssa. Perjantaina aiomme myös viettää vapaa-aikaa kaupungilla ja käydä museoissa. Lauantai on myös vapaapäivä. Sunnuntaina lähdemme takaisin kotiin. Tämä on ollut ikimuistoinen reissu. Olen tavannut paljon ihmisiä. Sydämellisiä paikallisia ihmisiä, joiden kanssa olen toivottavasti vielä jatkossakin tekemisissä. Sähköpostiosoitteita ja puhelinnumeroita on vaihdettu paljon. Nyt on perjantai-ilta, kello on 21 ja istun asuntomme parvekkeella kirjoittamassa tätä. Lämpötila on +24. Suomessa on aika paljon kylmempi.
Terveisiä Suomeen toivottavat Kayecin putkimies-opiskelijat.
Tämän blogin kirjoitti Sirpa Grönvall Porin toimipisteestä