Ensimmäisen viikon sade rajoitti hiukan liikkumista lähiympäristössä. Työpäivät venyivät pitkälle ja illan hämärä alkoi laskeutua lähtiessäni kävelylle kamerani kanssa. Mosbachin vanha keskusta on todella upea. Puurakenteiset, 1600-luvun, talot reunustavat katuja. Iltakävelyni oikaisi usein hautausmaan poikki. Koska tänä syksynä opiskelija on suorittanut aiheeseen liittyvää kokonaisuutta, oli kuvatta tämäkin kohde.

Mosbachin vanha keskusta

Oikopolku kylältä asuntolaan
Vajaan tunnin S-Bahn matkan päässä sijaitseva Heidelberg on tutustumisen arvoinen kaupunki. Sen nähtävyytenä on linna, joka on avattu 1214. Kiipesin kahdella eri näköala-vaijerijunalla ylös kukkulan huipulle. Lopussa matka taittui 40% kaltevuudessa, eli pystysuoraan ylös:) Kyllä kannatti, maisemat olivat henkeä salpaavat. Jostain syystä hakeudun matkoillani aina sinne korkeimmalle paikalle, mistä näkee kauas.

Näkymä Heidelbergiin

Karl Theodorin- vanha silta 1788

Saksan tunnelmallisin rauniolinna