Maanantai 21.5.2018
Päivä alkoi melko väsyneenä, kun en saanut kunnolla nukuttua yöllä. Päiväni oli melko huono. Tein paljon virheitä ja kaupassa oli todella kuuma. Iltapäivällä ei ollut paljoa mitään tekemistä ja tuntui, että aika mateli. Lopulta pääsin lähtemään. Oli todella likainen olo työn jälkeen, koska oli ollut kuuma päivä (29 C) ja jouduin juoksemaan portaita ylös ja alas. Keskiviikkona pääsemme jo klo 13.00, koska meillä on lopputapaaminen järjestävän organisaation kanssa (Easy Job Bridge). Alun perin tapaamisen piti olla perjantaina mutta he halusivat vaihtaa sen. Viimeinen perjantaikin on siis täysi työpäivä klo 18.00 saakka. Odotan keskiviikkoa innolla, sillä meillä on hieman vapaa-aikaa ennen tapaamista ja sen jälkeen. Kello on nyt paikallista aikaa 21.00. Blogin kirjoittaminen menee aina näin myöhäiseksi, koska olemme todella kiireisiä.
Teemu
Tänään oli melko väsynyt olo. Aamulla purin kuormaa varastoon. Sitten palvelin asiakkaita. Yksi asiakas oli suomalainen nainen. Ennen kuin lähdin töistä, niin purin vielä uutta kuormaa varastoon. Työpäivän jälkeen oli likainen olo ja väsytti. Odotan keskiviikkoa. Menemme ehkä yhdessä lautalla Sliemasta Vallettaan.
Katariina
Tässä vastauksia luokkakavereidemme sähköpostilla lähettämiin kysymyksiin:
- Sakkoja emme ole onneksi mistään saaneet, vaikka niillä täällä kovasti uhkaillaan. Olemme käyttäytyneet ja muutenkin toimineet asiallisesti.
- Emme ole oppineet puhumaan maltaa, koska suurin osa käyttää myös englantia puhuessaan maltaa, esim. kohteliaisuuksissa, numeroissa, väreissä sekä yleisimmissä fraaseissa.
- Minkäänlaisia tietokonepelejä emme ole ehtineet pelaamaan, koska olemme olleet todella kiireisiä.
- Emme ole kohdanneet mitään erityisen vaikeaa matkalla.
- Lennon aikana korvat menivät lukkoon erityisesti laskun aikana.
- Olemme tutustuneet työkavereihimme ja he ovat mukavia.
- Ruoka on ollut ihan hyvää.
- Maltasta löytyy tietotekniikkaliikkeitä.
- Malta on suhteellisen monikulttuurinen.
Alla olevissa kuvissa on meidän naapuriliikkeitä, joissa emme ole ehtineet käymään.
Katariina ja Teemu