Hei kaikki siellä Suomessa!
Saavuimme myöhään eilen illalla tänne San Sebastianiin tai Donosteaan, kuten paikalliset baskit kaupunkia kutsuvat. Otimme kaksi taksia kentältä ja haimme ensin avaimen asunnolle. Kaikki olivat väsyneitä, koska lähdimme Tampereelta 9.30 ja perillä olimme vasta 22.30. Kun viimein olimme saaneet tavarat asuntoon ja arvottua kuka nukkuu missäkin, ruokakaupat olivat jo kiinni ja myös ravintolatkin sulkivat oviaan. Pyörimme siis kadulla nälkäisinä ja väsyneinä kunnes löysimme läheisen ravintolan. Sielläkin ensin sanottiin keittiön olevan jo kiinni, mutta sitten kuitenkin suostuivat tekemään meille jotain pientä syötävää. Annokset olivat ihan maistuvia ja olimme tyytyväisiä.
Asunto näytti kuvissa paremmalta kuin luonnossa, mutta ihan kelpo kämppä se meille on. Osa jakaa huoneen kahdestaan ja yksi nukkuu olohuoneessa. Jotain pikku vikoja täällä toki on ja edellinen asukas oli jättänyt toiseen vessaan haisevan yllätyksen, koska vessa ei vedä olleenkaan. Onneksi Tuulikki tiesi ratkaisun ongelmaan, heitettiin vain ämpärillinen vettä päälle ja sinne katosi.
Tänään aamulla kävimme aamiaisella hotelli Astoriassa. Tarjolla oli monenlaista herkkua vaikka espanjalaiseen tyyliin ei kuulemma kuulu syödä isoa, monipuolista aamiaista. Kahvikoneen käyttö tuotti pieniä ongelmia, mutta ravintolan henkilökunta tuli opastamaan meitä. Palvelu on ystävällistä, mutta pieni kielimuuri saattaa joskus syntyä, koska kukaan meistä ei puhu espanjaa. Espanjalaiset ovat osoittautuneet hieman pidättäytyväisimmiksi kuin ennalta odotettiin.Tämä tosin sopii hyvin meidän suomalaisten makuun. Pieni innostus espanjankielen opiskeluun on joissain matkalaisissa herännyt.
Aamupalan jälkeen suuntasimme kaupungille asioille ja katselemaan paikkoja. Ihmisiä liikkui paljon eikä kellään näyttänyt olevan kiire. Menimme vanhaan kaupunkiin, jossa on turistikauppoja ja ravintoloita. Näimme monta mielenkiintoista liikettä ja jonkinlaista shoppailuhimoa on joissain matkalaisissa havaittavissa.
Kaupungin keskusta on kaunis ja siellä on paljon vaikuttavan näköisiä vanhoja rakennuksia. Yhteen kirkkoon pääsi sisälle, mutta jouduimme jäämään ovensuuhun vain katselemaan, koska käynnissä oli ortodoksiset häät, tosin katolisen kirkon tiloissa.
Ilmakaan ei meitä kauheasti haitannut, vaikka oli sateista. Lämpötila oli noin 18 astetta, tosin meren läheisyydessä tuuli sen verran, että tuli jo viileä.
Syömässä kävimme pintxo-ravintolassa. Pintxo on espanlainen versio tapaksista, sanotaan, että vähän laadukkaampi ja monimutkaisempi. Pintxot tehdään erilaisten leipien päälle ja sisältävät lihaa, kalaa tai äyriäisiä sekä muita lisukkeita. Myös kasvispohjaiset ovat mahdollisia, mutta ainakin tässä paikassa ne tehtiin tilauksesta.
Kaiken kaikkiaan voi sanoa, että olemme iloisella mielellä, koska kaikki on tähän asti mennyt hyvin. Pientä jännitystä on ehkä ilmassa työpaikan suhteen, johon olemme menossa tutustumaan huomenna. Vasta tiistaina pääsemme tositoimiin. Kerromme sitten myöhemmin, miten meni.
Adios, buenas noches!