Aamupalan jälkeen alkoi Everyday skills training. Tutustuimme toisiimme kirjoittamalla yhden asian itsestämme paperille. Sitten arvottiin paperit ja yritettiin löytää viestin kirjoittaja. Samalla opimme toistemme etunimet.
Mittayksiköitä harjoiteltiin ensin pohtimalla järjestys pienimmästä suurimpaan.

Tilavuuden mittayksiköt
Koska käytäntö on paras oppimisen väline, siirrymme opetuskeittiöön tekemään mittausharjoituksia.

Yksi mittaa ja kaverit tarkistavat.

Liisbet -opettaja ja Viivi
Lounaan jälkeen lähdimme Ruokapankkiin (Toidupank) tekemään ruokakasseja ja -laatikoita. Astangun opiskelijat ovat käyneet siellä neljä kertaa tekemässä pakkaustyötä, ja nyt mekin pääsimme mukaan.

1. Laatikot pöydälle

2. Jokaisella oli tuote, jonka kukin kävi lisäämässä laatikkoon.

4. Valmiit ruokakassit

3. Valmiit ruokalaatikot lähdössä eteenpäin.
Opimme nopeasti yhteisen rytmin pakkaustyössä ja jokainen hoiti oman tehtävänsä huolellisesti. Opiskelijamme pitivät kovasti työtehtävästä ruokapankissa. Yhdessä tehdessä kaikki rohkaistuivat käyttämään englantia, ja ymmärsimme toisiamme myös viroksi ja suomeksi.
Osa opiskelijoista siirtyi aamupalan jälkeen ryhmään, jonka työtehtävänä on koko koulun somistaminen Viro-aiheisilla töillä.

Lasimaalaus

Viron kansallislinnut, haarapääskyt, työn alla.
Koulupäivän jälkeen kävimme opettelemassa bussireitin Rocca al Mareen Prisma-viikkoa varten. Ilman vironkielistä sanontaa, emme siitä selvinneet: Kas te võiksite mind aidata? (Voisitteko te auttaa). Apua tarvitsimme siihen, kummalla puolella katua bussia piti odottaa.