Hain ja sain rahoituksen asiantuntijamatkalle Saksaan. Matka on minulle myös opettajan työelämäjakso. Tarkoituksenani on vahvistaa meidän ja Bitburgin EuroBBW– oppilaitoksen välistä hyvää yhteistyötä. Toivon, että yhteisen työmme jälkeen molempien oppilaitosten opiskelijoiden vaihtojaksot ovat entistäkin opettavampia ja niiden tavoitteet helpompia asettaa. Olen valmistellut matkaa oikeastaan jo kolme vuotta. Olen mm. aloittanut saksan kielen opinnot. Tämä ei …
Bernkastelissa oli viinitiloja ja hintavaa suklaata, kapeita katuja ja vanhoja taloja. On jännä paikka kunhan ei eksy. Panimossa oli mukava käydä oli kiva nähdä erilaisia prosesseja ja laitteita oluen teossa. Lopulta saatiin hyvää Bitburger olutta maistiaisiksi. Joonas jay Robert
Kertokaa arviointipäivästä jotain. Kertokaa käymästämme palautekeskustelusta Annen kanssa mielestänne tärkeimmät asiat, saa valittaa ja saa kehua. Kohtuudella ja kehittämismielessä tietenkin…. Tunnelmat kun vaihto on päättymässä? Hellurei Työt on ohi ja reissua enään pari päivää jäljellä. Tänään oli ohjelmassa arviointikeskustelut työpaikoilla. Saimme hyvää palautetta ja olemme tyytyväisiä saamastamme palautteesta ja kokemuksesta työnteosta Saksassa. Kävimme tänään …
Hellurei! Tänään saimme koulun verstaalla tehtyä eilen aloittamamme mysteeriboxit valmiiksi. Työ oli mukava ja nopea tehdä. Laatikon juju on se, että sitä ei saa aukaistua kuin tietystä kohdasta jota ei silmällä näe. Kävimme tänään tyttöporukalla uimahallissa, jossa pääsimme nauttimaan myös erilaisista saunoista. Saunatilat olivat upeat ja vain naisille varattu. Se sisälsi ainakin neljä saunaa ja …
Kokkiopiskelijan työpäivä sisältää salaatintekoa, viipalointia, palottelua, leipomista, aineiden mittaamista, friteerausta, paikkojen siistimistä ja muuta peruskeittiöhommaa. Uusi asia mikä tuli eteen oli ihan kunnollista friteerausta koulun keittiöllä. Mielenkiintoisin juttu on ollut Viandenin linnan vierailu. Datanomipuolella projektissa tehdään tietokanta, johon laitetaan nimi ja tavara(t) jotka lainaa varastosta ja siihen koodataan ohjelma, jolla voi laittaa ne tiedot …
Viikko takana, on aika paketoida kokemuksia. Itselläni on takana useita KV-vaihtoja aikaisemman työnantajan kanssa ja laskin, että Luovi- työurani aikana olen ollut jo kuusi kertaa tositoimissa. Se on melkein joka toinen vuosi jos niin ajattelee. Joka kerta on ollut ainutlaatuinen, niin nytkin, ja niin ovat nuoremmekin. Mitä tämä reissu heille lyhyellä tähtäimellä tuokin, niin kokemuksesta …
Hallo! Ensimmäinen työviikko takana. Työt on lähtenyt käyntiin mukavasti. Ensimmäisenä päivänä Nottella pääsin tekemään kattolamppuihin tulevia kehyksiä. Tällä hetkellä Nottella on työnalla iso tammipöytä jonka jalkoja oon viimeset paripäivää hionut. Viimeistely on todella tarkkaa ja siihen käytetään hyvin aikaa. Jenna Uusitalo Koululla pikkupenkin tekeminen on sujunut hyvin muutamaa vastoinkäymistä lukuunottamatta. Penkki on hiomista ja pintakäsittelyä …
Moikka! Tänään alkoivat työt koulun keittiöllä. Henkilökunta otti hyvin vastaan sekä koko koulu. Tänään sain pilkkoa vihanneksia, annostella lämpimiä ruokia lounaalla sekä viedä puhtaita astioita paikoilleen. Myös puusepät aloittivat työt koululla. Opettajat ja oppilaat ottivat meidät iloisesti vastaan. Aloitimme tekemään pieniä penkkejä käsityökaluilla. Olemme myös päässet hieman kiertelemään kauppoja, erityisesti naisväki… Meille järjestettiin myös tervetuliais …
Maanantaiaamu on enää muutaman herätyksen päässä. Olemme käyneet valmennuskursseilla, harjoiteltu pakkaamista sekä puhuttu lentokoneeseen liittyvistä asioista. Viritellään puhelimia ja internetiä matkakuntoon. Jutellaan, mitä siellä perillä sitten tehdään ja aikatauluja selvitellään. Malttamattomana ja hyvillä fiiliksillä ollaan. Niin mitkä käkikellot? Lähetimme terveiset Erasmus- projektille muodostamalla ryhmänä ihmiskäkikellon. Kuva kertokoon loput… ******************************** 30.10.-5.11. välillä Luovi on …