Kehittämispalveluiden Erasmus+ asiantuntijavaihto Bilbaossa, Baskimaalla, Espanjassa 13.-17.10.2019
Lokakuussa vehreä Baskimaa toivotti kahdeksan luovilaista asiantuntijaa tervetulleeksi lämmöllään ja vieraanvaraisuudellaan. Matkan tarkoituksena oli tutustua alueen ammatillisen koulutuksen oppilaitoskulttuuriin ja sen parhaisiin käytänteisiin.
Espanjan koillisosissa sijaitseva Baskimaa on yksi maan vauraimmista alueista. Sen monipuolinen teollisuus pitää sisällään muun muassa koneenrakennus- ja metalliteollisuutta, laivanrakennusta sekä kemian teollisuutta. Alueella on siis paljon työllistäjiä ja työttömyysprosentti onkin alhaisempi kuin muualla Espanjassa.
Kolmen päivän vierailumme aikana me kahdeksan luovilaista pääsimme tutustumaan ammatillista koulutusta järjestäviin tai sitä kehittäviin tahoihin.
1. päivä: Tknika
Ensimmäisenä päivänä kohteenamme oli Tknika, joka on Luoville Efvetistä tuttu, verkostomainen toimija. Tknika on innovaatio- ja sovelletun tutkimuksen keskus, jonka roolina ammatillisessa koulutuksessa on koulutukseen, teknologiaan ja hallintoon liittyvä kehittäminen. Lisäksi Tknikassa kehitetään ammatillisen koulutuksen henkilöstön osaamista sekä tarjotaan resursseja kehittämishankkeisiin esimerkiksi erilaisia laitteita lainaamalla.
Vierailun alussa saimme kokonaiskatsauksen Baskimaan koulutusjärjestelmään ja hallintoon, mikä edesauttoi myös seuraavina päivinä eri organisaatioihin tutustumista. Perehdyimme uuteen oppimisen viitekehykseen, challenge-based learning, johon suuri osa Baskimaan ammatillisista oppilaitoksista on viime vuosina siirtynyt vastatakseen paremmin työpaikkojen tarpeisiin.
Sekä opiskelijoiden että opettajien tiimityöskentelyyn perustuva menetelmä tähtää aitojen työelämän haasteiden ja kokonaisuuksien ratkaisemiseen. Kolmivaiheinen sykli toistuu kaikessa oppimisessa kaksi vuotta kestävien ammatillisten opintojen aikana opiskelijoiden saadessa yksilöllistä palautetta edistymisestään. Tämän lisäksi saimme kuulla johtamiseen liittyvästä lean-ajattelusta muun muassa opiskelun, asiakaspalvelun ja henkilöstön osaamisen kehittämisen näkökulmasta.
Ammatillisen koulutuksen kehittämiseen liittyvien teemojen lisäksi opimme päivän aikana, että espanjalainen vieraanvaraisuus on huikeaa. Kuvassa päivän isäntänä ja yhteyshenkilönämme toiminut Iñaki Konde perheineen.
2. päivä: Grupo Peñascal
Toisena päivänä vierailimme Grupo Peñascalissa, jonka kanssa verkostoiduimme vuonna 2017-2018 ranskalaisen Apprentis-Auteuilin johdolla tapahtuneessa yrittäjyys- /osuuskuntahankevalmistelussa.
Peñascal on voittoa tavoittelematon ja yleishyödyllinen yhteisö, joka on perustettu 1986. Peñascal toimii osuuskuntana ja pääosa opetushenkilöstöstä on osuuskunnan jäseniä.
Peñascalin tarkoituksena on heikoimmassa asemassa olevien henkilöiden kouluttaminen ja integroiminen yhteiskuntaan. Peñascal edistää kohderyhmänsä ammatillista osaamista ja pätevyyttä, jossa korostuvat arvot, vastuuntunto ja yhteisvastuullinen ajattelu. Opiskelijat koostuvat maahanmuuttajataustaisista ja syrjäytymisvaarassa olevista henkilöistä, joiden taustalla voivat olla esimerkiksi sosiaaliset syyt, oppimisvaikeudet tai alhainen koulutustaso.
Peñascalissa koulutus perustuu tekemällä oppimiseen yhdistäen sekä koulutusta että käytännön harjoittelua. Koulutus suunnitellaan kullekin henkilölle yksilöllisesti ja kesto sekä tavoitteet vaihtelevat kiinnostuksen kohteiden, tarpeiden ja kykyjen mukaan. Koulutuksen ensisijaisena tavoitteena on työelämään sijoittuminen ja heidän mottonsa kuuluukin: Opi työskentelemään!
Vierailun aikana saimme tutustua monipuolisesti Peñascalin historiaan, nykyiseen toimintamalliin, koulutuksiin ja yritysyhteistyössä toteutettuihin yritysmuotoisesti toimiviin oppimisympäristöihin.
Toisen päivän täydensi tiimin virkistysilta Bilbao cultural evening. Illan aikana saimme tilaisuuden kokeilla Baskimaalaisen ruoan valmistusta Yandiola y Hogo ravintolassa sympaattisen kokin Javier Iturriagan johdolla.
Javierin tuella, kärsivällisyydellä ja rautaisella ammattitaidolla valmistimme paikallista herkkua Bacalao al pil pil kasvislisukkeineen. Kyseessä on suolattu turska, jonka oikea oppiseen valmistukseen liittyy olennaisesti kalan gelatiinin pois keittäminen. Eskerrik asko Javier eli kiitos!
3. päivä: Tartanga
Kolmantena päivänä meidät vastaanotettiin lämpimästi Tartangan ammatillisessa oppilaitoksessa, josta Oulun yksikössä on ollut sosiaalityön harjoittelijoita useana vuonna muun muassa valmentavan ryhmissä.
Tartangassa saimme kuulla oppilaitoksen hallinnosta, strategiasta, laadunhallinnasta ja kehittämisestä. Saatoimme huomata sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia Luovin toimintaan nähden. Tartanga tarjoaa Baskimaalla laajasti ammatillisia koulutuspolkuja, tekee yhteistyötä yritysten kanssa koulutus- ja kokeiluhankkeissa ja ylläpitää oppilaitoksen työelämäsuhteita. He ovat myös kehittäneet laadunvalvontajärjestelmiin perustuvaa johtamista, joka on palkittu kansallisella laatupalkinnolla.
Lisäksi pääsimme kurkistamaan opetustiloihin ja keskustelemaan sosiaalityön opiskelijoiden kanssa heidän opinnoistaan ja oppilaitoksestaan. Vierailun päätti konkreettinen esittely oppilaitoksen digitaalisista ratkaisuista ja tutustuminen tietotekniikkaosastoon.
Koko kehittämispalvelujen tiimi suosittelee kaikille luovilaisille osallistumista kansainväliseen toimintaan mahdollisuuksien salliessa. Bidaia segurua!
Anne, Mika, Maarit, Irene, Miia, Mari, Eliisa, Tarja