Ohjausharjoittelu Malawissa

Lasten ja nuorten eritysohjaaja opsikelija Marja suorittaa työharjoittelua hieman erikoisemmassa lokaatiossa Malawissa, Afrikassa.  Alla Marjan kuulumisia, skrollaa alas niin näet myös ensimmäisen viikon kuvat ja kuulumiset.

 

Työpaikkana Maryview School for the Deaf, Blantyre, Malawi.

Viikko 3

Aika rientää niin nopeaa ja tuntuu, että paljon pitäisi vielä tehdä ennen kotimatkaa. Maryview – koulussa ollaan oltu enemmän kuin tyytyväisiä työssäoppimisjaksooni, olen kertonut koulujärjestelmästämme, varsinkin tuetun oppimisen ja erityisen tuen järjestäminen sitä tarvitseville kiinnosti opettajia kovasti. Kaikilla oli tieto siitä, että Suomessa koulutus on maailman kärkiluokkaa. Täällä integraatioajattelu ottaa vasta ensi askeleitaan ja kaikki olivat hyvin kiinnostuneita siitä miten se meillä on toteutettu ja toimii.

 

Suomeen koittaa vähitellen kevät, mutta täällä kuljetaan kohti talvea. Tosin paikallinen talvi vastaa normaalia Suomen suvea ?. Jatkuva ihmettelyn aihe täällä on se miten ihmiset voivat elää niin kylmässä paikassa. Leikilläni olen sanonut, viileämpi ilma saa ihmiset liikkumaan ja tekemään töitä rivakammin! En nähkääs koskaan enkä missään ole nähnyt niin paljon joutilaita ihmisiä. Täällä tuntuu, että ihmiset – ja varsinkin aikuiset miehet – ovat tehneet joutenolosta taidetta! Toden totta pitää paikkansa sanonta: Jumala antoi eurooppalaisille kellon, mutta afrikkalaisille hän antoi aikaa.

Ohjaajani kysyi arviointikeskustelussa minulta mitä olen oppinut täällä ollessani. Koen paitsi oppineeni täällä huikean määrän asioita, myös antaneeni paljon takaisin Maryview – koululle. Käsityöprojektimme onnistui mainiosti ja uskon vahvasti, että sen ansiosta muutama nuori saa innostuksen oppia taidon, jonka avulla he voivat ansaita toimeentulon ja elättää perheensä. Se on vain pisara meressä – tiedän, mutta pisaroista muodostuu aalto, ja aalloista meri! Itselleni tämä matka toimi muistutuksena siitä, että se todellisuus missä me elämme länsimaisen hyvinvoinnin keskellä, on hyvin kaukana siitä, mikä on todellisuutta kehitysmaissa. Olen täällä nähnyt köyhyyttä ja puutetta, mutta tiedän ettei se ole lähelläkään sitä äärimmäistä kurjuutta mihin pikkukylissä törmää. Toisin sanoen; sangen sekavin ja liikuttunein tuntein pakkailen laukkujani.

 

Perjantaiaamuna lähden kotimatkalle, mikä kestää ruhtinaalliset lähes 30 tuntia! Kiitän Luovia tästä mahdollisuudesta, kiitän Sannaa ja Miia, jotka ovat tukeneet ja kannustaneet minua ja kiitän omia tukijoukkojani kotona, eteenkin ihanaa miniääni Vanessaa, joka sai minut tästä projektista innostumaan. And last but not least: Thank you Maryview School for the Deaf and thank you my tutor Rose!

 

 

Viikko 2.

 

Maryview School for the Deaf on ottanut minut hyvin vastaan. Joka aamu ja päivän mittaankin, joka kerta tavatessamme opettajat ja myös muu henkilökunta pysähtyy, kättelemme ja kohteliaasti kysymme kuulumiset ja toivotamme hyvät päivänjatkot. Oppilaat ovat jo tottuneet minuun ja malttavat hieman jo keskittyä opiskeluunkin. Myös toinen projektini on ottanut tuulta alleen ja olemme saaneet jo ensimmäiset tuotteet valmiiksi. Oli todella palkitsevaa nähdä se riemu ja onnistumisen ilo ja lähestulkoon epäuskoinen ihmetys oppilaiden kasvoilla: minä tein tämän itse!!

Kirjoitan tätä äitienpäivänä. Tämä matka on antanut paljon paitsi ammatillisesti, myös monella muulla tasolla. Äitinä katseeni kiinnittyy myös täällä äitiyden ihanuuteen. Nämä(kin) äidit ovat uskomattomia! Kadun vilinässä tulee koko ajan vastaan naisia, jotka kantavat päänsä päällä milloin mitäkin; 10 litran vesisäiliöstä täynnä vettä, kukkurillaan oleviin hedelmätarjottimiin. Ja selässään pientä lasta.

Kävin myös tapaamassa perheitä, joiden lapsi opiskelee Maryview – koulussa. Toinen perheistä oli varakkaampi ja toinen hyvin köyhä. Ongelmat, joita perheet kohtaavat erityistä tukea tarvitsevan lapsensa koulutuksen suhteen eroavat toisistaan juuri taloudellisen tilanteen takia; köyhä perhe ponnistelee koko ajan rahan puutteessa, ja siinä tilanteessa useimmiten lapsi jää kotiin.

Toinen viikkoni huipentui safarimatkaan, kohteena Mvuu Lodge, Liwonde National Parkissa. Uskomaton paikka! Seudulla asustaa valtava määrä virtahepoja, mutta myös lintulajeja on uskomaton määrä. Näin myös krokotiileja, gebardeja, norsuja, paviaaneja ja erilaisia antilooppeja ja puhveleita. Kirsikkana kakussa: paluumatkalla vietin vielä yhden aurinkoisen päivän upean Malawijärven rannalla. Ei ollenkaan hassumpi viikko siis!

 

 

 

 

Viikko 1.

Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten koulutus poikkeaa melkoisesti siitä, mihin meillä Suomessa on totuttu. Koulutusjärjestelmä on pitkään ollut erilaisten kristillisten järjestöjen ja kirkkojen vastuulla. Kaupungeissa tilanne on jo parempi, mutta kaukana kylissä asuvilla vanhemmilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin lähettää lapsensa kauas sisäoppilaitoksiin. Vaikka opetus onkin ilmaista, majoituksesta ja koulupuvusta pitää maksaa. Ja vaikka maksu meidän mittapuulla onkin minimaalinen, se on monesti liikaa äärimmäisen köyhissä oloissa eläville perheille. Niinpä monet, varsinkin erityisen tuen tarpeessa olevat lapset jäävät ilman koulutusta. Vammaisia lapsia saatetaan myös hävetä ja piilotellaan kotona. Tai ajatellaan että heidän kouluttamisensa on turha investointi.

Lapset tulevat tänne jo pienenä ja aloittavat esikoulussa viittomien opinnot. Useimmille se on aivan uusi kieli, sillä usein vanhemmat eivät itse osaa viittomia eikä myöskään osaa niitä kuurolle lapselleen opettaa. Esikoulu siis antaa lapselle kielen koulun käyntiä varten.

Ensimmäisenä viikkona koulu on ollut melko hiljainen. Niin on kuulemma aina lomien jälkeen, vanhemmilla ei ole kiirettä lähettä lapsiaan kauas. Monilla on maksu maksamatta ja koulun aloitusta viivytellään. Nyt sattui vielä Labour Day keskelle viikkoa.

Käytin ensimmäisen viikkoni tutustumalla opettajiin ja minut on toivotettu vuolain sanoin tervetulleeksi. Otin myös vastuulleni koulun ompeluluokan kunnostuksen. Koneet kaivettiin esiin pölyn alta ja sain yhdessä koulun käsityöopettajan Mr Mpiran kanssa kunnostettua 8 konetta toimivaksi. Sivuprojektina seuraavan kahden viikon aikana on opettaa oppilaat paitsi käyttämään koneita, myös pitämään niistä huolta. Ylevä tarkoituksemme on saada koululle toimiva ompelimo, että oppilaat voivat oppia itselleen ammatin ja turvata toimeentulonsa. Bonuksena koulu voisi saada lisätuloja myymällä oppilaiden valmistamia tuotteita, kuten koulupukuja, ja siten hankittua lisää materiaaleja opetukseen.

 

Ensimmäisenä vapaaviikonloppuna matkustin Malawin korkeimmalle vuorelle, Kara O’Mulalle. Ja kuinkas muuten sinnikäs suomalainen itsensä palkitsee kuin kiipeämällä tuntitolkulla vuoren rinnettä ylös nähdäkseen vesiputouksen! Eikä kyllä kaduta yhtään, Dam of Old Man, chicewanksi Zeiwe La Nkhalamba oli kokemisen arvoinen. Paikalla on pyhä maine, siellä on sanottu asuvan henkiä, jotka näyttävät vanhoilta, satojen vuosien ikäisiltä miehiltä. Paikalle on aikoinaan tuotu uhrilahjoja kun hengiltä on pyydetty esimerkiksi sadetta.

Paluumatkalla rinnettä alas tapasin monia lapsiryhmiä kantamassa uskomattomia lasteja puuta alas. Polttopuiden kerääminen rinteen metsistä on yksi tärkeä keino ansaita rahaa perheelle. Naiset, nuoret tytöt ja joskus pojatkin sekä lapset kiipeävät ylös rinteelle, hakkaavat viidakkoveitsillä puita sen mitä jaksavat kantaa ja sitovat ne rievuilla nipuksi. Nippu nostetaan pään päälle ja kannetaan alas kylään. Osa käytetään itse ja osa myydään.

-Marja

Lisää Marjan kuulumisia luvassa ensi viikolla!