Vialongan kouluryhmittymään kuuluu useita eri oppilaitoksia, joissa myös oppilaat ovat eri ikäisiä. Olen käynyt aivan kiinnostuksesta kyläilemässä myös perusopetuksen luokissa useammilla eri tunneilla. Ja voi sitä ilon ja ihmettelyn määrää, kun kerroin, että Joulupukkihan se asuu meillä Suomessa ja olen Pai Natalin kaveri 😉 Nyt minulla on suuri joukko pieniä kavereita Vialongan koulun pihalla, kun tietysti vien Suomeen palattuani Joulupukille terveisiä, miten kilttejä täällä ollaan oltu… Muistin myös taas, miten valtavan rikasta ja palkitsevaa pienempienkin lasten kanssa työskenteleminen on. Tässä kun olemme tulleet kavereiksi, en pääse liikkumaan yhtään mihinkään oppilaitoksen alueella ilman käsipuolessa roikkuvia pieniä tyttöjä, joista korvikseni on ”niiiiin ihanat”.
Näiden pienten lisähyppyjen ohessa olen osallistunut ammatillisten aineiden opetustunneille. Suuren vaikutuksen käsityötaidoillaan minuun tekivät korujen valmistusta opiskelevat nuoret.
Korujen tekijöiden työkaluja hyvässä järjestyksessä kaapeissa.
Ryhmässä on seitsemän nuorta/nuorta aikuista, jotka oppivat hyvin harvinaisen taidon täällä Vialongan oppilaitoksessa. Todella harmillista on sekä nuorten, oppilaitoksen että potentiaalisten asiakkaiden näkökulmasta, että Portugalissa eivät julkiset koulut saa myydä opiskelijoiden töitä. Tämä koskee kaikkia aloja ja opettajat harmittelevat asiaa. En tiedä onko tähän tulossa jotain muutosta joskus, mutta ainakaan nykylainsäädännön aikaan ei töitä saa myydä. Näille töille kyllä varmasti löytyisi ostajia. Katsokaapa muutama kuva valmiista töistä!
Usean opiskelijan yhteisenä työnä tekemä jouluseimi.
Olen ymmärtänyt, että yrittäjäksi ryhtyminen näin nuorella iällä pelottaa ja on täällä melkoisen byrokratian takana. Osa nuorista korujen tekijöistä – huiput – voi työllistyä johonkin koruja valmistavaan yritykseen, mutta harmillisen moni siirtyy muihin töihin ja tämä upea käsityötaito unohtuu. Opetusta tehdään hyvin perinteisillä menetelmillä – opettajalla ei ole käytössään tietokonetta luokassa eikä mitään esim. suunnitteluohjelmia, joita voisi opettaa opiskelijoille. Suunnittelu tehdään käsin paperille. Hieno taito ja tärkeää on osata käsityöammatin lähtökohta, mutta jotenkin tänä päivänä tuntuu, että tälläkin alalla tarvittaisiin menestyäkseen nykyaikaisen tietotekniikan käyttöä. Meillä olisi tähän varmasti paljon annettavaa. Tosin saahan niitä ohjelmia olla kun ei ole koneita, joissa niitä käyttää. Toivon todellakin, että saavat lähivuosina uuden koulurakennuksen ja modernimmat opetusvälineet.
Oppilaitoksen johtotiimiin kuuluu viisi henkilöä. Rehtori, vararehtori ja kolme muuta rouvaa, joiden nimikkeet eivät ole minulle oikein selvinneet. Kovasti paljon he kaikki painavat töitä aamusta pitkälle iltaan varsin haasteellisissa olosuhteissa. Tässä koulun pyhin huone, jossa paitsi puhutellaan tappelupukarit, myös tehdään koulun kannalta keskeisiä päätöksiä puhelinten soidessa ja väen lampatessa ees ja taas kahdesta ovesta.
Lähimpänä kuvassa rehtorin työpiste (huomatkaa pöydillä Luovin hiirimatot!) ja siitä eteenpäin sivupöydät neljälle työntekijälle. Hyvä saa olla keskittymiskyky, että siinä menossa saa asioita tehtyä, mutta eipä heillä näytä olevan mitään ongelmaa.
Madalena, oma ihana yhteyshenkilöni, on oppilaitoksen vararehtori ja erityisopettaja. Hän rakastaa ihmisiä yli kaiken eikä ole koskaan niin kiireinen, että ei ehtisi puhua, auttaa, halata. Kertakaikkisen hurmaava ihminen. Tiimi työskentelee minusta muutenkin todella hyvässä hengessä ja eipä näin pienessä tilassa paljon sitrusteluun olisi oikein tilaakaan. Madalena on työskennellyt aiemmin erityisopettajana sekä erityisopetusta koordinoivana opettajana ja täällä Vialongassakin hänen vastuullaan on erityisopetukseen liittyvät kysymykset (kaiken muun ohessa). Eilen ovelle ilmaantui yllättäen yksi koulun avustavasta henkilöstöstä mukanaan pieni poika pyörätuolissa. Hän on yhdeksän vuotias valloittava poika, jolla on CP-vamma. Hän rakastaa Madalenaa enemmän kuin ketään muuta koulussa ja käy aina kysymässä, voisiko Madalena lähteä viemään hänet lähellä sijaitsevalle liikuntasalille. Matka ei ole pitkä, mutta todella haasteellinen pyörätuolissa liikkuvalle. Ei ole luiskia eikä leveitä kävelyteitä. Ja Madalena lähtee aina kun se vain mitenkään on mahdollista tekemään tämän pienen pojan onnelliseksi. Minäkin pääsin tällä kertaa mukaan ja yhdessä kolmikkomme siirtyi liikuntasalille, jossa seurasin myös vähän aikaan liikuntatuntia. Opettaja oli yksin 20 oppilaan ryhmän kanssa, joista yksi on erittäin motivoitunut pieni ystävämme, joka haluaa osallistua aivan kaikkeen eikä anna vammansa häiritä menoa yhtään. Toiset luokan oppilaat auttoivat luokkakaveriaan niin luontevasti, että melkein tippa tuli tädille linssiin.
Matka jatkuu. Huomenna olen illalla klo 18.30-22.30 aikuiskoulutuksen opetuksessa. Opetusta on ma-pe joka ilta tuo sama aika ja läsnäolopakko on 90%:lla tunneista. Vaatii kovaa motivaatiota jaksaa tällaista ohjelmaa työn ja perheen ohessa. Näistä asioista lisää seuraavassa postauksessa.
Boa noite!
Marjut