Mitä erilaista on meillä- Luovin Helsingin toimipisteellä ja Viljandinkoulutuskeskuksella?
Ryhmänohjaajalla on paljon opiskelijoita, puhutaan enemmästä kuin sadasta per ohjaaja. Ja niin, onhan heitä yleisestikin neljä kertaa enemmän kuin ”meitä”. Heillä on käytössä myös Wilman tyyppinen ohjelma, johon kaikki asiat mitkä oppislasta koskee, kirjataan.
Opiskelijat saavat lisäopiskeluvuosia, opinto-ohjelmia (taso 1, taso 2) kevennetään eikä aina tähdätä tutkinnon saamiseen vaan opiskeluun vuoden pituisessa ohjelmassa kerrallaan. On olemassa tutkintoja, jotka johtavat avustaviin tehtäviin, esim. keittiössä. Opiskelijat saavat kunnalta pientä tukea ja koulu jakaa heille myöntämät rahat tukina opiskelijoille. Tuki jakautuu niin, että he jotka ovat osoittaneet koulumenestystä (hyvät arvosanat), saavat tukirahan ja he ketkä ovat erityisen tuen opiskelijoita. Koulu auttaa myös erityistilanteissa, esim. opiskelija tarvitsee nähdäkseen silmälasit – koulu maksaa. Ja juuri tällaisia tapauksia hoitaa Maili. Hän pitää huolen, että opiskelijalla olisi asiat mahdollisimman hyvin.
Opiskelijan työllistymistä ei seurata valmistumisen jälkeen. Vahvaa sidettä opettajilla työelämään ei ole mutta työharjoitteluita opiskelijoilla on. Jokaisella ryhmällä on oma opetussuuntelma, mitä voidaan keventää.
Valma-opetusta on siis aloitettu monella taholla, Viljandi ei ole ainoa. Maarja külassa tätä mahdollisuutta myös kokeillaan. Maarja küla on siis toiminnallinen ”kuntoutus” ”koulu”, jossa tarjotaan opetusta ja työpajoja ja asumispalvelua. Heillä asiakkaat kuuluvat vaativan erityisen tuen piiriin Suomen tukipalvelujen näkökulmasta.
Erityisammattikoulua Virossa ei ole. Astangu paikkaa tätä tarvetta. Telma-tyyppistä opiskelumuotoa heillä ei myöskään ole, mutta selkeä tarve sille osottautuu. Olisin toivonut ehtiväni lukemaan ja käymään läpi valman ja ammatin valintavuoden (Viro) opetussuunnitelmat, jotta näkisin vielä tarkemmin eroavaisuuksia. Se jää nyt tuonnemmaksi.
Lisää eroavaisuuksia varmasti nousee seuraavassa etapissani Kuresaaressa, jossa käyn tutustumassa Kuressaaren ammattikoulun lisäksi myös peruskoulun tukimuotoihin erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden kohdalla.
Palaan vielä tähän artikkeliin loppuviikosta pohtimaan lisää aihetta.

Kaksi marjaa!
Viljandin kaupunki oli lämminhenkinen ja helposti lähestyttävä. Vanhakaupunki oli viehättävä ja sen vierestä löytää pienen ja vähän suuremman järven, Paalan ja Viljandi järven. Viljandi järvelle laskeudutaan portaita pitkin joita laskin olleen 171.

Viljandin ritarilinnan rauniot.