”Gabriella on yksityisen järjestön vuonna 2009 perustama keskus. Keskuksen työntekijät käyvät maaseudun kylissä tapaamassa erityistä tukea tarvitsevien lasten perheitä ja ohjaavat heitä kouluttautumaan ja kasvamaan yhteiskunnan jäseniksi. Keskuksessa on yhteinen päiväkoti vammaisille ja ei-vammaisille lapsille. Keskus järjestää myös majoitusta niille lapsille, ketkä sitä tarvitsevat. Keskuksessa työskentelee toimintaterapeutteja ja opettajia opettamassa ja ohjaamassa lapsia, jotka ovat autismin kirjolla tai joilla on oppimisvaikeuksia. Myös vanhemmille, opettajille ja koko kyläyhteisöille tarjotaan ohjausta ja neuvontaa.” – käännös Gabriellan nettisivuilta
http://www.gabriellarehab.org/
Keskuksen johtaja Brenda Shuma otti meidät vastaan ja esitteli meille paikkoja. Hän kertoi Gabriellan toiminnasta ja lapsista. Hän kertoi, miten perheet edelleen piilottelevat vammaisia lapsiaan ja miten jotkut edelleen uskovat, että vammaisuus on merkki jostain pahasta. Keskuksen työntekijät ottavat ensin yhteyttä kylän tai muun yhteisön johtaviin henkilöihin ja lähestyvät perheitä heidän avullaan. Monet vanhemmat vastustavat ensin ajatusta koulusta, mutta ovat kuitenkin lopulta tyytyväisiä. Osa lapsista käy koulussa päivisin, mutta pitkämatkalaiset majoittuvat koululla. Lapsia on koko Tansanian alueelta.
Brenda esitteli meille päiväkodin, eläinsuojat (vuohia, kanoja ja kaneja), ruokasalin sekä luokkahuoneita. Autismiryhmään ja asuntolatilaan kurkistelimme ikkunasta, emmekä menneet häiritsemään opetusta. Pikto-kuvat olivat käytössä ja monenlaiset muutkin pelit ja välineet, jotka ovat tuttuja myös meillä. Erona se, että Gabriellassa kaikki opetusvälineet oli itse tehty. Pihalla oli tiskit odottamassa pesua ja pyykit kuivumassa. Isommat nuoret huolehtivat isosta kasvimaasta. Bataattisato oli Brendan mukaan juuri korjattu. Viljelyksillä ei käytetä mitään kasvinsuojeluaineita.
Keskus opettaa lapsille taitoja, joilla he pärjäävät koulun jälkeen. Keittiössä harjoitellaan valmistamaan pieniä välipaloja. Nuoret opettelevat viljelemään ruokakasveja. Kuntouttavaan toimintaan kuuluu myös draama, musiikki ja tanssi. Muotinäytöksiä järjestetään tukemaan lasten ja nuorten itsetuntoa. Lapset tekivät helmitöitä ja ompelivat ompelukoneilla kasseja. Portilla oli myös kauppa, jossa nuoret myivät keskuksessa valmistettuja tuotteita, esimerkiksi helmikoruja, kasseja ja sandaaleja. Lyhyt vierailumme oli oikein mukava, joten: Asante sana Gabriella!
Reissussa ovat Sirpa Grönvall porista ja Tiina Pirinen Liperistä.

Brenda Shuma

Keittiö.

Päiväohjelma.

Tiskaaja puuttuu.

Viljelykset ja opettaja.