Hello!
Niin se vaan lähti käyntiin Liperin Valman vaihtojakso Doncasterissa, Yhdistyneessä Kuningaskunnassa (Iso-Britannia nimitystä kun ei paikallisen mukaan tulisi enää käyttää..liekö syy brexitissä).
Saavuimme tänne eilen ja se päivä sujuikin matkustuksen, majoittumisen ja kauppareissun parissa. Juhlimme toki illalla myös opiskelijamme syntymäpäiviä. Mukana lisäkseni täällä on kuusi valmentavan opiskelijaa ja yksi jo metallille loikannut sekä opintoneuvojamme. Vaikka eilinen päivä oli pitkä lentoineen ja junareissuineen kaikki jaksoivat matkustaa iloisella mielellä. Lähdimme lentokoneella Joensuusta klo 5:45 kohti Helsinkiä, josta koneen vaihdon kautta matkasimme Manchesteriin. Manchesterin lentokentän juna-asemalta nousimme Doncasteriin vievään junaan. Junamatka kesti puolitoistatuntia. Ja ihan vaan tiedoksi niille, jotka seurasivat Doncasterin työelämäjaksoa koskevaa blogiani viime toukokuussa, niin nyt löytyi se pieni lammaskin 😉
No, tänään lähdimme aamulla kohti Doncaster Collegea ja tutustuimme siellä henkilökuntaan, opiskelijoihin ja ympäristöön. Luvassa on ainakin vinttikoirien talutusta ja eläintenhoitoa, ammattialoihin tutustumista, Suomen esittelyä, kahvilan pitoa, urheilua, taidetta ja kulttuuria, Nextin varastoon tutustumista, postin jakoa, pihanhoitoa, vapaa-ajan aktiviteetteja yms. Eli paljon erilaisia toimintoja on luvassa.
Nyt kokkailemaan illan ruokaa, talk to you later!
Kirjoitteli Valman ope Tiina