Maailmalla tuolloin vallinneen pandemiatilanteen vuoksi keskeytimme opiskelijaliikkuvuuden 13.3.2020. Alla opiskelijoiden ajatuksia reissusta ja kotiinpaluusta jälkikäteen, etäopiskelun lomassa kirjoitettuna: Daniel Olin työharjoittelussa Rewessä, joka on päivittäistavarakauppa. Kauppa oli K-supermarketin tapainen. Olin enimmäkseen hedelmä- ja vihannesosastolla. Tehtäväni oli täyttää hedelmäkoreja, purkaa kuormaa, järjestää hyllyjä ja siivota myymälää. Minun työaikani oli klo. 8-14.30. Pidin ruokatauon klo 12.00. Opin siellä olemaan tarkempi työnjäljestäni. Kaupassa asiointi Saksassa ei eroa paljoa Suomessa kaupassa asiointiin, mutta siellä on paljon halvempaa …
Viimeinen päivä Prismassa ja Tallinnassa! Opiskelijamme olivat megamahtavia työskentelyssään Prismassa. Prisman myyjä kertoi heidän olevan tyytyväisiä työpanokseemme. Virossa kaupanala on aliarvostettu, joten työntekijöistä on pulaa. Hän näki tärkeänä, että asiakkaatkin näkivät nuorten tekevän tätä työtä. Työpäivän jälkeen luovutimme veitset, kaapinavaimet ja kulkuluvat pois, ja lähdimme ”vapaalle”.
Parit ensimmäiset päivät (su 8.3. – ma 9.3.) Heräsin klo.3.00 aikoihin. Minua jännitti todella paljon Saksaan lähtö. Vanhemmat veivät minut lentokentälle. Lähdimme ensiksi Oulusta Helsinkiin, jonka jälkeen lensimme Helsingistä Pariisiin ja sieltä (Pariisista) Luxemburgiin. Vaihto Helsingistä Pariisin koneeseen oli todella kiireinen. Vapaa-ajanohjaaja Johannes haki meidät Luxemburgin kentältä ja muisti minut, kun hän puhui kansainvälisyyskoordinaattori Miian …
Guten Tag! Ensimmäinen viikko Saksan Kirchheimissä takana. Aivan ihana paikka täynnä ystävällisiä ihmisiä. Työpäivät ovat vierähtäneet vauhdilla ja niiden jälkeen olen käynyt lähes jokapäivä kaupungilla katselemassa maisemia ja juomassa halpaa cappuccinoa, jota ei muuten saakkaan joka paikasta ihan visalla, vaan käteistä täytyy olla aina mukana. Ensimmäiset työpäivät esikoululaisten kanssa päiväkodilla oli aikalailla hakemista, kun lapsien …
Hello again! Viimeisiä päiviä viedään täällä Corralejossa, kun paluu Suomeen lähenee. Kotiin suuntaan reppu täynnä uusia kokemuksia ja valmiina uusiin seikkailuihin. Nämä neljä viikkoa ovat olleet todella antoisat, niin ammatillisen oppimisen kuin itsensä tuntemisen kannalta. Olen kohdannut todella paljon erilaisia ihmisiä, hoitanut välillä haastaviakin tilanteita asiakaspalvelussa, sekä seikkaillut Fuerteventuran luonnossa. Asiakaspalvelutilanteet ovat hoituneet sujuvasti …
Hola! Kohta tulee kaksi viikkoa täyteen siitä, kun saavuin tänne Fuerteventuran saarelle (13.1.). Sää täällä etelässä ei ole niin lämmin kuin ajattelisi, sillä jokapäiväinen tuuli viilentää aurinkoisiakin kelejä. On kiva nauttia auringosta kuitenkaan läkähtymättä! Nämä neljä viikkoa majoitun saaren pohjoisosassa sijaitsevassa Corralejossa yhdessä toisten suomalaisopiskelijoiden kanssa. Asuntomme on oikein viihtyisä, ja tulemme kaikki hyvin …
Vierailun pääkohde oli Vilniaus statybininkų rengimo centras. Matkalaiset Anyksciaissa. Vasemmalta oikealle Mikko, Joel, Leevi, Jasper, Pekka, Miia, Petteri ja Venla 10.11. Matkustaminen lentäen Joensuusta Vilnaan Helsingin kautta. 11.11. Tutustuminen kouluun. Kiertoajelu ja kävelyä Vilnassa. Jurate toimi oppaana 12.11. Käynti Trakain linnassa. Rimas kuskina ja Tomas, sähköosaston opettaja toimi oppaana. Lounas Trakaissa. Söimme paikallista perinneruokaa kibinasta. …
Toisen viikon ohjelmassa oli työskentely Mustamäen prismassa. Taas oli opeteltava uusi bussireitti, mutta sehän meiltä jo onnistui. Maanantaina olimme hyvissä ajoin prisman neuvonnassa. Prismanjohtaja Marika otti meidät vastaan ja opasti meidät tulevaan tehtävään. Marika puhui suomea, joten meidän ei tarvinnut jännittää ymmärsimmekö tehtävän. Saimme avainkortit ja pukukaapin avaimet ja pian …
Viikonloppu alkoi meillä jo perjantaina, kun koulupäivän jälkeen lähdimme Viron suurimmille kädentaitojen messuille sakuhallille. Eesti Rahvakunsti ja käsitöö Liit järjestää joka vuosi martinpäivän aikaan suuret kädentaitojen messut Mardilaat, joissa on tekijöitä ympäri Viron myymässä ja esittelemässä tuotteitaan. Martinpäivä on Viron syksyinen juhlapäivä, jolloin ”Martit” kiertelevät talosta taloon toivottamassa viljaonnea, muistuttaen ulkoisesti meidän kekripukkeja. Tähän samaan …
Keskiviikko Astangussa sujui jo rutiinilla. Matkustimme tottuneesti bussilla, sanoimme perille tultua kaikille Tere!, ja tutut opiskelijat odottivat meitä aulassa johdattaakseen meidät luokkaan. Tänään vuorossa oli kotitaloutta. Kairi-opettaja kertoi, että apuopettaja Jelena oli kotoisin Gruusiasta ja hänen johdollaan tekisimme pelmenejä. Pelmenit ovat sikäläistä perinneruokaa ja Kairikaan ei osannut niitä tehdä. Tunti alkoi ohjeeseen tutustumisella ja kauppalista …