Parit ensimmäiset päivät (su 8.3. – ma 9.3.)
Heräsin klo.3.00 aikoihin. Minua jännitti todella paljon Saksaan lähtö. Vanhemmat veivät minut lentokentälle. Lähdimme ensiksi Oulusta Helsinkiin, jonka jälkeen lensimme Helsingistä Pariisiin ja sieltä (Pariisista) Luxemburgiin. Vaihto Helsingistä Pariisin koneeseen oli todella kiireinen. Vapaa-ajanohjaaja Johannes haki meidät Luxemburgin kentältä ja muisti minut, kun hän puhui kansainvälisyyskoordinaattori Miian kanssa minun luokalleni kansainvälisestä vaihdosta syksyllä. Saavuimme hotelliin Euro BBW:n (koulun) autolla. Meillä oli kaksi kahden hengen huonetta, yksi yhden hengen huone ja kummallekin ohjaajalle yhden hengen huone. Kävimme thaimaalaisessa ravintolassa syömässä ja menimme sen jälkeen nukkumaan.
Maanantaina tutustuimme Euro BBW-kouluun ja työharjoittelupaikkoihimme. Kävimme illemmalla koulun vapaa-ajan tiloissa, jossa meille järjestettiin tervetuliaisjuhlat. Siellä oli hieno bändihuone, jossa soitin kitaraa suurimman osan ajasta, kun osa meidän ryhmästämme esimerkiksi pelasi biljardia, heittivät dartsia ja pelasivat pallopelejä. Musiikki soi siellä koko ajan. Menimme juhlien jälkeen syömään kebabia, jonka jälkeen menimme nukkumaan.
Daniel Määttä ?