20.11.2017. Matti Haapakoski
Espanjan Bilbaoon saavuin 19.11 kello 22:30 aikoihin.
Maanantaina 20.11.2017 klo 10 minut haki liiketalouden opiskelija Mr. Unai hotellilta. Hän opasti minut CIFP Bidebieta Collegeen, joka on minun työelämän vaihtopaikka. Hän oli viimeisen vuoden opiskelija ja hänen yksi tehtävistä oli uusien vierailijoiden opastus. Tällä tavoin hän saa kartutettua kielitaitoa.
Ensimmäisenä päivänä aluksi tutustuin koulun henkilökuntaan ja metallialan opetustiloihin sekä piirustustunnin , CNC-ohjelmoinnin ja manuaalikoneistuksen opetukseen. Henkilökunta oli erittäin ystävällinen ja he olivat erittäin kiinnostunut siitä mitä haluaisin tehdä. Päivällä pidettiin puolen tunnin tauko, jolloin käytiin yhdessä kahvilla ja syömässä vasta leivottua perinteistä suklaakakkua. Suunnittelimme samalla perjantaina pidettävään metalliopettajien yhteiseen illanvieton menua, joka on tarkoitus pitää Biskajanlahden rannalla olevalla huvilalla. Kyseltiin tarkasti mistä ruuasta oikein pidän. Saapa nähdä mitä ruokaa on tulossa?
Tauon jälkeen menin manuaalikoneistuksen opetukseen mukaan. Minut ohjattiin erään oppilaan luokse, joka oli sorvilla. Tehtäväni oli ohjata opiskelijaa sorvauksessa ja neuvoa englanniksi oppilaan toiveesta kait?
Koulupäivä päättyi klo 14:30.
Huomenna onkin tarkoituksena vierailla yrityksessä jossa valmistetaan kovametallityökaluja.
Alla muutama kuva Bilbaon kaupungilta.

Teräslevyn taivutusmalli.

Guggenheim-museo
21.11.2017
Yritys jossa vierailimme oli nimeltään FMD Carbide. Nimi tulee sanoista ” Fabricante de piezas de metal duro”. Google kääntäjä ”v”ääntää käännöksen suomeksi ” Kovan metallin osien valmistaja”.
Yritys sijaitsi koululta vain 400m etäisyydeltä. Koulultamme oli mukana 2 rouvaa, johtaja ja opettaja Nagore. Tilaisuudessa oli mukana lähialueen metallialan opettajia. Tilaisuus käsitykseni mukaan oli se, että opettajia informoitiin yhteistyöstä koulujen kanssa ja millaisia oppilaiden tulisi olla ominaisuuksiltaan, jotta heidät voitaisiin sijoittaa heidän yritykseen. Yritys on kommandiittiyhtiö ja sen omistaa sen perustajat ja työntekijät yhdessä.
Työntekijä voivat valita itse ryhmän missä haluaa toimia. Ryhmä päättää itse, milloin työt tehdään ja millaisella aikataululla. Uusi työntekijä perehdytetään 7 vaiheessa työntekoon.
Esityksen jälkeen perehdyttiin tuotannon tiloihin. Perehdytyksessä käytiin vaihe vaiheelta läpi prosessi, jossa eri metallipulvereista sekoittamalla saatiin aikaiseksi erilaisia kovametalli työkaluja.
Tutustuin samalla koulun entisiin opiskelijoihin, sekä opiskelijoihin jotka käyvät työässä yrityksessä koulun käynnin yhteydessä. Opiskelijat tekivät 4h opiskelua koulussa ja sen jälkeen 4h työssä.
Vierailu oli erittäin mielenkiintoinen jo prosessin kannalta, mutta myös koska suomessa ei ole tämänkaltaista toimintaa.
22.11.2017
Päivä arjen askareissa ja keskusteluissa eri opettajien kanssa.
Aamulla seurasin CNC- jyrsinnän opetusta. Opetus oli G-koodin harjoittelua, jota meillä harjoitellaan myös. He harjoittelevat vain eri konetyypille. Konetyyppi johon he harjoittelivat on Fagor. Heillä on myös käytössä muita koneita, mutta kaikki koneet ovat pöytämalleja.
Iltapäivällä pääsin keskustelemaan erään opettajan kanssa espanjalaisesta ammatillisen koulutuksen järjestelmästä.
Baskimaakunnan hallinto valitsee metallialan opettajat missä he opettavat, ja mitä he opettavat. He määräävät vuosittain ne paikkakunnat missä kukin opettaja opettaa kunakin vuonna. Opettajilla on noin 32h viikossa. Tapaamani opettajat olivat saaneet olla 2 vuotta samassa työpaikassa, mutta oppiaineet olivat vaihtuneet.
Ammatillinen koulutus on kaksivuotinen. 1 vuosi alkaa syyskuussa joka kestää kesäkuun loppuun (10kk). Kesäloma kestää elokuun loppuun. Toinen vuosi alkaa myös syyskuussa, mutta koulutus kestää 6kk, josta 4kk työpaikalla. Toisen vuoden järjestelyt olivat joustavia, jotka aiheuttavat harmia opiskelijoille ja opettajille.
Tänä vuonna oli syyslukukaudella 4 arkipäivää lomaa. Joululoma oli n. 2viikkoa. Keväällä pääsiäisen aikaan oli karnevaaliviikko lomaa.
Koulupäivän pituus on klo: 8-14:30. ”Kahvitauko” on klo:11-11:30. Muita taukoja on teoreettisten tuntien väliset tauot. Teoreettisia oppiaineita koulutuksessa on ammattiaineita, ammattimatematiikka, mittausta, piirustusta, hydrauliikka ja pneumatiikka ja työturvallisuus. Yleisaineita ei ole. Suorituksia mitä ensimmäisenä vuonna koneistajan koulutuksessa oli, on 20 erilaista työtä. Aikaa oli 4h viikossa. Oppilaalle annetaan vain yksi aihio, josta työ on tehtävä. Jokainen työ arvioidaan hyvin tarkasti, mitoiltaan pinnalaadunsuhteen jne. Opiskelija arvioidaan myös yhteiskyvyltään, siisteydeltään ja muilta ominaisuuksiltaan. Ensimmäisenä vuotena, jos opinnot ei onnistu, niin seuraavana vuonna on mahdollisuus yrittää uudestaan kaikki opinnot. Jos ei vieläkään ole onnistanut, niin tämän jälkeen opinnot on taputeltu. Opiskelijaa ei voi erottaa kesken opintojen, vaikka opinnot eivät etene, ei edes koulu, vaan opiskelijalle on annettava mahdollisuus yrittää.