Työpäivä UPM HR-palvelukeskuksessa
Kaikki työntekijät ovat täällä suuressa avotoimistossa eikä korkeita äänieristettyjä sermejä tms ole ympärillä. Siis useita tiimejä samassa avotoimistossa! Ja täytyy kyllä todeta, että yllättävän hiljaista täällä on. Ihmiset osaavat huomioida toisten työrauhan hyvin ja huomioivat sen omassa äänenkäytössään. Ja henkilöt hoksaavat laittaa kuulokkeet päähän, jos tarvitsevat hiljaista työskentelyaikaa. Myös tiimin vetäjät työskentelevät samassa avotilassa, eli vain isoimmalla johtajalla on oma työhuone. Hienoa huomata, että se toimii. Avotoimisto herättää yleensä aina suuria tunteita – onneksi niitä maailmaan mahtuu.
-Tarja Heikkinen-

Tässä kaksi eri tiimiä pitävät yhtä aikaa ns. taulupalaveria joka aamu. Kestoltaan noin 15 minuuttia.

Venyttelytuokio taka-alalla. Eli osa työntekijöistä osallistuu hiljaiseen taukovenyttelyyn ja toiset jatkavat rauhassa töitä.