susannaves
Valma opetuksessa ohjaajana.
Valma opetuksessa ohjaajana.
12.3.2020 Viro on ilmoittanut sulkevansa kouluja loppuviikoksi. Saaremaalta on löydetty 2 tartuntatapausta – tästä johtuen myös Kuressaaren koulut pidetään kiinni kaksi päivää. Tästä johtuen myös minun ErasmusPlus työvaihto päättyy. https://www.postimees.ee/6920366/saaremaa-vald-paneb-koolid-vahemalt-kaheks-paevaks-kinni
Tänään tutustuin erityisopetukseen peruskoulussa. Pääsin kolmelle eri tunnille. Luokkaan jossa oli 4-luokkalaiset, yhteen missä oltiin 2-luokkalaisten kanssa ja kolmanteen missä olivat 2- ja 3-luokkalaiset yhdessä. Aiheina olivat lukeminen ja kirjoittaminen, ”aktiivinen kansalainen” ja musiikki. Ensimmäisen luokan opiskelijoita on vähän, sillä siirto ”normaali”koulun puolelta vie aikaa. Joskus erityisen tarve näyttäytyy vasta kouluun saavuttua. Tai tukipalveluita on …
Mitä erilaista on meillä- Luovin Helsingin toimipisteellä ja Viljandinkoulutuskeskuksella? Ryhmänohjaajalla on paljon opiskelijoita, puhutaan enemmästä kuin sadasta per ohjaaja. Ja niin, onhan heitä yleisestikin neljä kertaa enemmän kuin ”meitä”. Heillä on käytössä myös Wilman tyyppinen ohjelma, johon kaikki asiat mitkä oppislasta koskee, kirjataan. Opiskelijat saavat lisäopiskeluvuosia, opinto-ohjelmia (taso 1, taso 2) kevennetään eikä aina tähdätä …
Osallistuimme HEVI-messuille, missä ohjelmassa oli kilpailuja, työpajoja ja tietoa ammattikoulujen tarjoamista vaihtoehdoista, harrastusmahdollisuuksien esittelyä ja tukipalveluinfoa. Messut täynnä Vasemmalta Maili Mäehunt, Ülle Kramer, Tiina Tambet Osallistujia oli siis: 1. Järvamaa Kutsehariduskeskus 2. Viljandi Kutseõppekeskus 3. Ida-Virumaa Kutsehariduskeskus 4. Tartu Kutsehariduskeskus 5. Haapsalu Kutsehariduskeskus 6. Kuressaare Ametikool 7. Tallinna Kopli Ametikool 8. Vana-Vigala Tehnika- …
Koulutuskeskus sijaitsee n 9km päässä Viljandin keskustasta. Alat joita heillä on tarjolla, ovat jaoteltu seuraavasti: metallityö puutyö kokki, tarjoilija autoala auton tai bussin kuljettaja rakennusala sähkötyöt rakennusten sähkötyöt pehmeiden huonekalujen valmistus huonekalu-, puu- ja kivirakennusten restaurointi ammatinvalinta vuosi, ”valma” Kaikkiaan näiden alta löytyy yhteensä 35 vaihtoehtoa! Oppilaita tutkinnoissa on yhteensä 400, joista erityisen tuen opiskelijoita …
Tänään matkasimme Maarja külaan! https://maarjakyla.ee/ Maarja küla on vaativan erityisen tuen toimija. Heillä on tarjolla koulutusta, kuntoutusta ja työpajoja. Yksi mielenkiintoinen seikka oli, että he käyttävät arviointivälineenä Hamet-menetelmää mikä on Saksassa kehitetty. Menetelmällä saa tietoa esim. psyykkisestä, hienomotorisesta, käsi-silmä-koordinaatiosta – (ja monesta muusta osa-alueesta) ja kaikesta tiedosta koostetaan tietopaketti, jonka avulla kuntoutuja/opiskelijan on helpompi saada …
Hei rakkaat lukijat! Minä, Susanna – Päätin lähteä tutkimaan minkälaisia erityisen tuen palveluita Virossa on tarjolla ammattikoulussa – ja kuinka ja miten heillä sitä tarjotaan. Ensimmäisen viikon vietän Viljandissa, Viljandi Kutseõppekeskuksessa https://www.vikk.ee/en ja toisen viikon Kuressaare Ametikoolissa https://www.ametikool.ee/en. Matkani alkoi tänään, Helsingistä 2.3.20, klo 5:35 – ja perille pääsin 13:50. Kaikki valmalla kartuttamani opit saatiin …