Työelämäjaksoni suuntautui Bordeauxiin, jossa suomalainen Berglundin perhe on pitänyt viinitilaa jo noin 30 vuotta. Viinitilalla on paljon erilaisia työtehtäviä, joihin tutustuin pääosin PUKI-koulutuksen näkökulmasta. Tarkoituksena oli selvittää, sopiiko paikka erityistä tukea tarvitsevien opiskelijoiden ulkomaanjaksoille ja millaisia kielitaitovaatimuksia yhteistyö asettaa. Lauantai oli matkapäivä. Jo heti sunnuntaina pääsin töihin, kun Nea kertoi kuivausrummun temppuilevan. Kuivausrumpua ei …
Aamulla heräsimme klo 5:30. Tarkistimme vielä että kaikki oli pakattu asianmukaisesti ja että painot olivat sallituissa rajoissa. Menimme alakerran aulaan odottelemaan taksia. Tom oli pihassa täsmällisesti. Hän pakkasi matkalaukut huolellisesti käyttäen tilan tarkasti, kuin Tetris pelissä! Muutama pienempi laukku ja reppu otettiin sisälle. Daniel tuli myös tervehtimään. Kiitimme häntä hyvästä avusta ja ohjauksesta, hän puolestaan …
Aamupalan jälkeen suunnittelimme aamupäivän työnjaon. Tampereen opiskelijat siistivät asuntolan. Emilia tiskasi tiskit, Dani ja Laura siistivät huoneet. Porilaiset olivat Skypessä, paitsi Ricky joka ei päässyt paikalle. Skypen jälkeen Joonas ja Dani lähtivät palauttamaan työkaluja ja tavaroita. Dani vei rikkinäisen loisteputken ja sytyttimen kierrätysastiaan ja Joonas siirsi lapiot, haravat ym. asuntolan alakerrasta Danielin työvälinevarastoon. Sen jälkeen …
Aamupalan jälkeen suunnittelimme porukalla kohteet, missä kävisimme ostoksilla. Päädyimme menemään ensin Alexanderplatzilla sijaitsevaan Alexan ostoskeskukseen, josta olimme aiemmin löytäneet meille sopivia kauppoja. Porukka jakaantui ryhmiin, Dani, Joonas, Ricky ja Merja lähtivät kiertelemään omia mielenkiinnon kohteitaan, Laura, Johanna ja Emilia menivät nostamaan ensin rahaa automaatilta ja jatkoivat sitten kiertelyä. Tapaaminen sovittiin kello 12 pääoven eteen. Törmäsimme …
Aamupalan jälkeen Johanna tiskasi eilisen illan ja aamun tiskit. Sen jälkeen hän siivosi vessat ja suihkuhuoneet. Merja lähti viemään pyykkejä mutta pyykkituvan ovi olikin laitettu lukkoon eikä pyykin pesu onnistunutkaan heti aamulla. Emilia lakaisi käytävät ja rappuset sekä poisti pölyt oleskelutilasta. Laura ja Dani tekivät roskakierroksen sekä Ricky, Joonas ja Pasi kiersivät alueen läpi ja …
Aamulla oli hieman aikaisempi herätys. Aamupalan jälkeen mentiin ulos odottelemaan Danielin meille tilaamaa taksia. Taksi oli pihassa tasan 7:45 niinkuin pitikin. Daniel ohjasi taksin meidän talomme eteen. Hypättiin taksin kyytiin ja lähdettiin kohti Annedore Leberin koulua. Taksikuski oli mukava ja puhelias. Hän oli nimeltään Tom ja oli kotoisin USA:n Missisipistä. Tom on asunut Saksassa viisi …
Aamulla Merja teki aamupalaa. Laura puolestaan tiskasi kaikki aamupala-astiat. Kokoonnuimme oleskelutilaan jossa kävimme pikaisesti päivän ohjelman läpi. Hetken etsimme myös Danielilta lainassa olleita siirtoleukapihtejä. Hetken tuumailun jälkeen ne löytyivät onneksi ikkunalaudalta jonne ne olivat jääneet edellisen työtehtävän jälkeen. Tänään kaikki osallistuisivat ulkotöihin. Joonas ja Dani jatkoivat pyörävaraston oven ritilän alusen puhdistuksella. Siellä oli vieläkin puhdistettavaa …
Tänään nukuimme hieman pidempään. Pisimpään nukkui Ricky, joka on tottunut viikonloppuisin nukkumaan oikein urakalla. Daniel kävi meitä moikkaamassa. Hän oli lähdössä käymään kaupungilla. Äkkä pihaan ajoi poliisiauto ja perässä ambulanssi. Daniel kertoi myöhemmin että eräs opiskelija oli viety sairaalahoitoon. Ambulanssi oli pihalla kääntyessään vaurioittanut uutta nurmikkoa, laatoitusta ja ruusupensaita. Danielia se harmitti kovasti. Aamupalan jälkeen …
Aamulla saimme nukkua vähän pidempään. Tukevan aamupalan jälkeen lähdimme junalla eläintarhalle. Menimme ensin istumaan junan yläkertaan mutta konduktööri ohjeisti menemään alakertaan. Saimme kuitenkin siihen asti istua paremmassa luokassa 😉 Eläintarhassa näimme norsuja, apinoita, leijonia, lintuja, lepakoita, flamingoja, pandan, leopardeja, liskoja, sammakoita, kaloja, hai, kukkoja ja kanoja, haikaroita, orankeja, krokotiilejä, kilpikonnia, käärmeitä, Dorin ja Nemon. Välissä …
Dani ja Emilia tekivät aamupalaa ja sen jälkeen he tiskasivat aamutiskit. Johanna keräsi roskat ja lasinsirut. Ricky ja Joonas puhdistivat roskat ritilöiden alta. Ricky katkaisi osaksi katkenneen koivun oksan, karsi ja pätki sen sahalla. Joonas ja Johanna keräsivät paikallisten opiskelijoiden heittämiä kiviä lammen jäältä pitkällä haravalla. Lauralla oli tehtävänä pestä lika- ja lakanapyykit. Danilla oli …