Aamuvarhain keskiviikkona 27.11 starttasin matkani Tanskaan. Kööpenhaminan kautta Roskildeen. Roskilde sijaitsee Sjaellannin saarella ja on Tanskan kymmenenneksi suurin kaupunki. Siellä asuu noin 83 000 asukasta ja kaupunki on yli tuhat vuotta vanha. Siellä sijaitsee mm. Katedraali, joka on Unescon maaailman perintökohde sekä viikinkimuseo. Roskildessa on myös pop,rock ja nuorisokulttuurin museo. Vuodesta 1970 lähtien Roskildessa on järjestetty …
Jännittyneenä starttasin tiistaina 25.6. kesäisestä Suomesta Turkkiin Youth@work konferenssiin. Lämpöä perillä oli reippaasti enemmän kuin kotoSuomessa ja lämpötila ei laskenut päivien aikana alle kahdenkymmenen edes yöllä. Eli hotellin ilmastointi oli hyvä. Tiistaina illalla perille saavuttuani meilllä oli tervetulotilaisuus hotellin katolla uima-altaan reunamilla. Uimaan emme päässeet. Tilaisuudessa oli paikalla järjestäjien edustaja ja tervetuliaisjuomana turkkilaista teetä. Keskiviikkona …