Vuoden suunnitelmat toteutuivat vappuviikolla, kun asiantuntijavaihtomme Walesiin vihdoin toteutui. Toiveenamme oli päästä tutustumaan ammatilliseen erityisopetukseen ja opiskelijoille suunnattuihin palveluihin Euroopassa. Suunnittelu käynnistyi lopulta pikaisella aikataululla, kun Liperin yksikössä vieraili helmikuussa Aspa-palvelun työntekijän kanssa opettaja Carol Inglefield Etelä-Walesista Collage Gwentistä ( Ebbw Vale ). Oppilaitoksen toiminta kuulosti Helenasta mielenkiitoiselta, joten tartuimme tilaisuuteen ja kysyimme mahdollisuutta vierailulle. Siitä suunnittelu käynnistyi.
Collage Gwent
Collage Gwent muodostuu viidestä kampuksesta etelä-Walesissa. Kokonaisuudessaan opiskelijoita on noin 23 000,josta Ebbw Valessa (Blaenau Gwent Learning Zone (BGLZ)) on n. 1500 opiskelijaa. Tämä kampus on aloittanut toimintansa vuonna 2012. Metalliteollisuuden loppuessa paikkakunnalta valtio on tukenut Ebbw Valen infrastruktuuria rahoittamalla mm. uuden sairaalan ja uusia koulurakennuksien rakennuttamista varhaiskasvatuksesta aikuiskoulutukseen.
BGLZ-kambuksella voi opiskella itsenäisen elämän tai/ja työelämän taitoja tai valmentautua ammatillisiin opintoihin (Entry 1-3) 16-19 vuotiaana, opiskella ammatillisia tutkintoja, yliopistoon valmentavaa kursseja tai yksittäisiä eri alojen yliopistokursseja. BGLZ:ssä on mahdollisuus opiskella eri tasoja ammatillisissa tutkinnoissa eri tasoja (Level 1-3) , esimerkiksi ravintola- ja catering-alan koulutuksesta on mahdollisuus suorittaa kaksi ensimmäistä tasoa BGLZ:ssa ja viimeiset opinnot suoritetaan toisella kambuksella. Muita koulutusaloja on mm. hius-ja kauneudenhoitoala, media-ala, ilmaisutaito , rakennusala ja tieto- ja viestintätekniikka.
Kaikissa itsenäiseen elämään ja työelämään valmentavissa ryhmissä oli opettajan työparina ohjaaja. Ohjaajien rooli jäi meille hieman epäselväksi , koska he osallistuivat erittäin vähän opiskelijoiden käytännön töissä tukemiseen meidän läsnä ollessa. Tässä korostui enemmän opettajien rooli. Saimme olla muutaman opiskelijaryhmän mukana koulun ulkopuolisessa työharjoittelussa. Ensimmäiseen kohteeseen menimme julkisilla kulkuvälineillä, koska tarkoitus on opettaa nuoria kulkemaan mahdollisimman itsenäisesti. Vapaaehtoisvoimin ylläpidettävässä pöllöpuistossa opiskelijat kunnostivat aluetta mm. raivaamalla risukkoa ja maalaamalla aitaa. Toinen kohde oli St Fagansin museoalue lähellä Cardifia. Alueelle oli koottu vanhoja rakennuksia eri vuosikymmeniltä. Opiskelijoiden kanssa tutustuimme Walesin historiaan.
Opiskelijoilla on tarjolla oppilaitoksessa erilaista tukea. Ns. Learning Centeriin opiskelijat pystyvät tulemaan vapaasti joko keskustelemaan ohjaajien kanssa tai tekemään läksyjä ohjatusti. Tilassa oli useita ohjaajia opiskelijoita varten. Opiskelijoiden on mahdollisuus saada myös erilaisia opintososiaalisia etuuksia opintojensa rahoitukseen mm. EMA-rahoitus 16-18 vuotiaille sekä matkakorvausta julkisille kulkuvälineille. Näiden lisäksi opiskelijoilla oli mahdollisuus myös varata aika kirjallisella lomakkeella sosiaalityöntekijälle, kun he kokivat tarpeelliseksi saada tukea psyko-sosiaaliseen elämäntilanteeseensa.
Pen-y-Gwm
Toinen tutustumiskohteemme oli Pen-y-Cwm erityiskoulu lapsille (5-15-vuotiaat), joilla on eri tasoisia oppimisvaikeuksia ja/tai kehitysviivästymiä. Myös tämä koulu oli uusi. Oppilaitoksessa oli moninaiset oppimis- ja terapiatilat. Maantasolla olevista luokista avautui ovi omalle ikätasoisesti varustelulle pihalla. Tarvittaessa pihan saattoi yhdistää suuremmaksi. Luokassa oli opetustilan yhteydessä myös keittiösyvennys ja oleskelutila. Oppilaille tarjottiin pieni aamupala ensimmäisen oppitunnin jälkeen sekä välipala iltapäivällä. Englantilaiseen tapaan luokan oven taakse ilmestyi maitokärry, josta sai tarpeen mukaan lisää maitoa. Lounaan oppilaat söivät ruokasalissa. Ruokailussa oli apuna ns. ruokailun ohjaajat, jotka auttoivat oppilaita tarvittaessa myös syömään. Mekin saimme tuhdin walesilaisen kouluruoka-annoksen. Ruokasali oli koulun kokoon nähden melko pieni ja todellakin meluisa. Jäimme pohtimaan kuinka aistiyliherkät opiskelijat reagoivat tilan meluun.
Osallistuimme aamun aluksi lukutunnille, mikä oli meillekin hyvää englannin kielen harjoitusta. 🙂 Koulussa vietettiin Eurooppa -viikkoa. Olimme mukana toisen ryhmän tunnilla, jossa kahdeksan opiskelijaa perehtyi Saksaan. Opettajan ja ohjaajien (2 kpl) opastuksella etsittiin netistä tietoa. Suomeen perehtyvälle ryhmälle annoimme muistoksi kuvakirjan Suomesta. Pieniä Suomen lippuja oli kiinnitetty ympäri oppilaitosta. Koulussa oli tarjolla myös erilaisia terapiamuotoja esim. musiikkiterapiaa ja fysioterapiaa.
Välitunneille oli järjestetty aktiviteettia esim. kuorolaulua ja pelejä. Erityiskoulussa kiinnitti huomioita, kuinka henkilökunta kannusti opiskelijoita tehtävissä. Ohjaajaresurssia oli hyvin tarjolla. Ilmapiiri oli erittäin lämmin ja ystävällinen.
Asiantuntijavaihtomme oli mielestämme onnistunut ja se poikikin uuden yhteistyömahdollisuuden niin opiskelija- kuin henkilökuntavaihtoon. Erityisenä seikkana meille jäi mieleen oppilaitosten turvallisuuden varmistaminen. Collage Gwentissä kaikilla niin opiskelijoilla henkilökunnalla kuin vieraulijoilla oli henkilökohtaiset, opiskelijoilla ja henkilökunnalla kuvalliset henkilökortit, jotka tuli olla näkyvillä. Pen-y-Gwm:ssä jokainen vierailija kirjautui sähköisesti sisään ja sai kuvallisen henkilökortin esillä pidettäväksi.
Olemme kiitollisia mahdollisuudestamme asiantuntijavaihtoon ja lämpimästi suosittelemme tätä kaikille!
Kansainvälisin terveisin,
Helena ja Airi