Tiistai 15.5.2018
Tänään oli ensimmäinen kokonainen päivä töissä. Tein siellä siivousta vähän, asiakaspalvelua ja vielä tavaroiden hakua varastosta.
Samalla katsoin vähän kenkiä. Sitten kun olin siivonnut, niin alkoi asiakaspalvelu. Olin vähän jännittynyt englannin kielestä, miten se menee ja vielä miten menee se asiakaspalvelu. Mutta meni hyvin. Työaika on 10-18 aina.
Katariina
Keskiviikko 16.5.2018
Tänään oli työssä melkein samanlainen päivä kuin eilen.
Minulla on iso liike, joka on minulle hyvä. Minulla on jo enemmän kokemusta juuri kaupan alalta.
Tänään vähän osasin jo kenkien koodeja ja missä ovat kengät. Olen myös huomannut, että täällä on erilainen työkulttuuri. Kengät ovat niin minun mieleen, mutta on myös lasten, miesten ja mummojen kenkiä. Tulee paljon erilaisia asiakkaita. Asiakas voi tulla katsomaan tai ostamaan.
Katariina
Keskiviikko 16.5.2018
Eilen toinen työkaverini, Alexia oli sairaana ja häntä tuurasi Imelda Vallettan kaupasta. Hän ei tiennyt, että olin vasta äskettäin tullut kauppaan töihin, joten hän oletti, että tiesin kaiken. Kun oli Imeldan vuoro lähteä, sain työkaverikseni myymälävastaava Joannen. Häneltä sain tietää, että maltalaiset aloittavat koulunkäynnin jo neljävuotiaina. Mielestäni ehkä hieman liian aikaisin.
Kun kävin hakemassa ylhäältä varastossa kenkiä, niin löin pääni. Varaston katto on tosi matalalla ja koska olen pitkä, joudun kulkemaan siellä kyyryssä, mikä käy vähän selkään. Joanne varoitteli vitsaillen, että jos en ole varovainen niin menen takaisin Suomeen päättömänä. Toinen ongelma ovat jyrkät rappuset yläkerran varastoon sekä vieläkin jyrkemmät rappuset kellarivarastoon.
Kaiken kaikkiaan päivä sujui paljon paremmin kuin maanantai, koska hahmotin kaiken paljon paremmin.
Tänään Alexia oli paikalla, vaikka olikin vielä kipeänä, koska hänelle ei löydetty sijaista. Hän oli vähän hiljaisempi kuin ensimmäisenä päivänä, mutta ihan ymmärrettävää. Kun oli Alexian vuoro lähteä, Joanne saapui taas paikalle. Vuoron vaihto on klo 14.30. Liike on muuten avoinna ma-la 9.30 – 19.30, josta ajasta olen paikalla 10.00 – 18.00.
Päivä sujui normaalisti. Kuitenkin löin taas pääni. Tätä menoa minusta tulee varmasti päätön. Työpäivän jälkeen menimme Merjan ja Katariinan kanssa illalliselle Sliemassa. Minä otin maltalaisen risoton, joka maistui taivaalliselle.
Illallisen jälkeen lähdimme odottamaan bussia, joka veisi meidät takaisin Msidaan. Bussi oli kuitenkin n. 30 minuuttia myöhässä, joten kärsivällisyytemme oli koetuksella. Paikalliset ovat kuitenkin tottuneet tähän ja siksi monet kävelevät mieluummin.
Kuitenkin pääsimme takaisin asunnollemme takaisin lepäämään n. klo 20.00. Olipa pitkä päivä, joka jatkui vielä tämän blogin takia 🙂 .
Teemu