Tänään nukuimme hieman pidempään. Pisimpään nukkui Ricky, joka on tottunut viikonloppuisin nukkumaan oikein urakalla. Daniel kävi meitä moikkaamassa. Hän oli lähdössä käymään kaupungilla. Äkkä pihaan ajoi poliisiauto ja perässä ambulanssi. Daniel kertoi myöhemmin että eräs opiskelija oli viety sairaalahoitoon. Ambulanssi oli pihalla kääntyessään vaurioittanut uutta nurmikkoa, laatoitusta ja ruusupensaita. Danielia se harmitti kovasti. Aamupalan jälkeen Joonas, Johanna, Emilia, Dani, Laura ja Pasi lähtivät kävelylle. Ricky jäi Merjan kanssa tiskaamaan aamutiskit ja tekemään lounasta. Kävelymatkalla poikettiin läheiselle isolle hautausmaalle. Haudat olivat vehreitä ja hyvin hoidettuja. Hautakivet olivat myös upeita. Löysimme keskeltä hautausmaata Italialaisten sotilaiden muistohautausmaan. Hautoja oli tosi monta. Puistomaisen alueen päässä oli laatat, joissa oli kaatuneiden nimet aakkosjärjestyksessä. Joukossa oli myös tunnistamattomia kaatuneita. Yhdessä laatassa oli ohje, miten kunkin haudalle löytää.
Kävelyreitille osui hieno pikku leipomo, jossa kävimme kaakaolla ja leivoksella. Ostimme mukaamme tuoreita Croissantteja. Jatkoimme matkaa kohti Schlachtenseen juna-asemaa. Matkalla johanna otti veljelleen kuvia Bemareista. Yhdessä pihassa oli jopa kaksi komeaa Bemaria, sininen ja valkoinen. Juna-asemalta ostimme junaliput ensi viikolle. Paluumatkalla Merja soitti, että ovat saaneet Rickyn kanssa ruoan valmiiksi.
Studentendorfin alueelle saavuttuamme ihmettelimme aamuisen ambulanssin jättämiä jälkiä ja paikallisten opiskelijoiden lammen jäälle heittämiä kiviä. Joonasta ja Johannaa vähän harmitti…
Ruokana oli jauhelihapihviä, muussia ja salaattia. Oli todella hyvää! Ruoan jälkeen huilailtiin hetki. Sitten tulimme oleskelutilaan kirjoittelemaan blogitekstejä melkein kolmeksi tunniksi. Teimme evääksi täytettyjä croissantteja, teetä ja kaakaota.
Nyt on suunnitelmissa lähteä clubille katsomaan onko biljardipöytä vapaana. Voisimme jatkaa palapelin kokoamista ja pingistäkin haluamme kokeilla!